Atomirotta ja Rane Raitsikka

Kirjoitin viime joulukuussa tarinan, jossa soitinkauppaan saapunut kitaristi käsitteli instrumenttiaan niin hienosti ja omaperäisesti, että kauppias päätti lahjoittaa hänelle kitaran. Esitin hartaan toiveen, että kohdalleni sattuisi elämäni aikana vastaava tapaus. Kirjaimellisesti seuraavana päivänä puhelimeni soi, ja langan päässä oli legendaarinen Rane Raitsikka. Hänellä oli ongelma laitteidensa kanssa, ja sovimme tapaamisen liikkeellemme seuraavaksi päiväksi.

Kuuntelin puhelun jälkeen Ranen tuoreinta soittoa sisältäneen Atomirotan levyn, enkä ollut uskoa korviani. Levyllä oli tyylitajuisinta ja ennakkoluulottominta kitaransoittoa sitten miesmuistin. Rane vaihtoi sujuvasti tyylilajista toiseen, mutta osui aina maaliin eikä kuulostanut lainkaan pastisseja viljelevältä kitaristilta, joka yrittää soittaa vähän kaikkea. Jokainen soundi ja nuotti olivat suoraan sydämestä soitettuja, upealla soundilla ja tatsilla höystettyinä.

Tavattuamme seuraavana päivänä ongelmat olivat ilmiselviä. Ranen pedaalilauta oli kasattu meiltä hankituista aineksista, mutta efektien järjestys ei ollut paras mahdollinen. Lisäksi vahvistimen kanssa oli ollut ongelmia. Lähdimme ratkomaan näitä yhdessä Custom Boardsin Eetu Lehtisen kanssa. Muokkasimme laudan uusiksi, ja lähdimmepä varmistamaan sen toiminnan vielä illan keikalle.

Bändin suosio keikalla löi minut yhtä ällikällä kuin heidän levynsä erinomaisuus. Nyt on kyse kovasta jutusta. Itse Rotta on keulakuva vailla vertaa, ja Helsingin skenestä minulle jo entuudestaan tuttu Jykä pisti parastaan konearsenaalinsa takaa. Rane oli lavalla kuin elementissään, ja bändi sanalla sanoen rokkasi!

Mikä parasta, vaikuttaa siltä, että heidän momentuminsa on vasta tuloillaan. Matkalla huipulle Atomirotta tulee viemään sähkökitaran sinne minne se kuuluu eli hikisille keikoille, fanaattisen yleisön eteen, edustamaan nuorison kapinaa vallitsevia normeja vastaan. Tämä oli se syy, miksi itse tartuin kitaraan eivätkä nuorison motiivit ole muuttuneet miksikään parissakymmenessä vuodessa. Jos kitara nähdään vain mukavuudenhaluisten ja iäkkäiden herrasmiesten nostalgiavälineenä, on rakas soittimemme jo hävinnyt pelin.

Jollain jännällä tavalla tuntui, että toiveisiini on vastattu.

12.2.2015 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on toinen Custom Soundsin omistajista ja parantumaton kitaralaite-entusiasti.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus