Kitaran mikit

"Basically, what became very apparent with pickups is that they really don't make much difference! I would say they're one of the most vastly overrated parts of the guitar itself." (Roger Mayer)

Mikkien laatua katsotaan helposti läpi sormien jos kitaran tatsi muuten miellyttää. Miksi? Koska mikit on helppo vaihtaa uusiin. Näin on perinteisesti tehty halvoille kitaroille. Kaikki juontaa pahamaineiseen Fenderin CBS-kauteen, jolloin mikkien puutteita katsottiin läpi sormien. Tämä mahdollisti valmistajille varaosamarkkinat, joka on jatkanut kehitystään tähän päivään asti. Nykyään jopa halvoissa kitaroissa voi olla loistavat mikit.

Kitaran akustinen sointi

Kitaraa tulisi aina ajatella osana kokonaisuutta. Sähkökitara ei itsessään ole soitin. Se tarvitsee kumppanikseen ainakin johdon ja vahvistimen. Kitaran "action" voi olla säädetty todella alas, ja soitin rämisee akustisesti. Tilanne on täysin toinen kun kitara kytketään vahvistimeen.

Yllättävän monen "isolta" soundaavan soittajan tatsi on todella matala. Sointi ilman vahvistinta on pelkkää kielten räminää. Hanoi Rockissa soittanut Conny Bloom käytti Stratocasterissaan ohuita kieliä, ja piti niitä todella matalalla. Sointi oli akustisesti vähintäänkin arveluttava. Lavalla kitara soi aina upeasti Marshall-vahvistimen kautta ja salin P.A.:ssa. Myös Michael Monroen kitaristi Steve Contella on upea soundi lavalla. Silti hän murehti takahuoneessa aina kielten räminää ja mietti, onko se normaalia.

Tuntuu, että moni kotonaan soittava kitaristi pohtii näitä samoja ongelmia. Räminä kompensoidaan soittotatsin varioimisella. Vaihtoehtoisesti soitetaan liian kovaa, että saataisiin kitarasta akustisesti jotain irti. Vahvistimessa pitäisi aina olla sen verran ääntä, ettei kitaran kielien helinä tai räminä häiritse soittajaa. Pahimmillaan tämän huomiotta jättäminen voi vaikuttaa negatiivisesti soittotatsiin.

Mikkien etäisyys kieliin

vaikuttaa ratkaisevasti niiden sointiin. Ennen kuin vaihdat mikkiä (tai teet muita hätäisiä johtopäätöksiä), kokeile mitä sävyjä saat mikeistäsi irti. Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua. Vain omat korvasi kertovat totuuden. Etäisyys kannattaa mitata huolellisesti esimerkiksi Stew Macin String Action Gauge -mitalla. Tämä työväline on muodostunut standardiksi kitarateknikkojen keskuudessa

  1. Kuuntele äänenvärin sävyjä muuttaessasi mikin korkeutta. Jokaisella mikillä on “sweet spot”, jonka löytää vain ja ainoastaan kuuntelemalla. Tehtaan suositukset ovat hyvä lähtökohta, mutta oma käyttötarkoitus on aina etusijalla.
  2. Paina kieltä viimeiseltä nauhalta.
  3. Mittaa tarkasti mikin korkeus sen korkeimmasta kohdasta suhteessa molempien e-kielien alareunaan (Tune-O-Matic). Käytä tätä lukemaa jatkossa referenssinä säätäessäsi kitaraa.
  4. Riippuen soittotyylistäsi, säädä toinen mikki (olettaen, että kitarassasi on kaksi mikkiä) vastaamaan tallamikkiä. Mikkien välinen balanssi on puhtaasti makuasia. Kukaan muu kuin soittaja ei voi tietää, mitä eri sävyjä mikeistä halutaan irti.

Useissa humbuckereissa mikin korkeutta pystyy hienosäätämään kielikohtaisesti. Yleensä Gibsoneissa b-kieli soi muita kovempaa ja aiheuttaa ongelmia puhtaalla soundilla. Säädä ruuvit niin, etteivät ne ole kielten suuntaisesti. Näin magneetti saa enemmän irti kielen värähtelystä.

Magneettinen vetovoima

Liian matalalle säädetty mikki heikentää sen vetovoimaa. Toisaalta, jos mikki on liian lähellä kieltä, sen magneetti vaikuttaa negatiivisesti kielen vireisyyteen. Myös intonointi vaikeutuu. Tätä kutsutaan doppler-efektiksi. Pahimmillaan syntyy dissonoivia yliääniä, joiden paikallistaminen voi olla tuskallisen vaikeaa.

Kitaramikin vaihto

Jos mikki on jo alunperin huono, halpa tai se kiertää häiritsevästi, se kannattaa vaihtaa. Mikin vaihto on yksinkertainen ja turvallinen toimenpide. Sähköiskun vaaraa ei ole. Tärkeää on, että osaat käyttää kolvia sen verran, ettet ylikuumenna kitaran sisällä olevia herkkiä komponentteja.

Googlaa kytkentäkaaviot täältä

Googlaa YouTuben videovalikoimaa mikkien vaihdosta

Unelmat ja illuusiot kuriin

Ennen kuin vaihdat mikkiä kitaraasi, kannattaa hyväksyä muutama fakta. Puutteet kitaran materiaaleissa eivät ole korvattavissa mikkien vaihdolla. Mikit vahvistavat kitaran ja kielten sointia.

Älä myöskään kuvittele, että voisit muuttaa kitarasi luonnetta. Haluaisitko, että Stratocasterisi kuulostaa enemmän Gibson SG:ltä? Ei tule onnistumaan. Hanki itsellesi SG-mallinen kitara. Pääset käsiksi sen soundimaailmaan ja runnomaan autenttisesti haluamasi riffit.

Haluatko mikin vaihdon myötä kuulostaa joltain muulta soittajalta? Ei tule onnistumaan. Ylipäätänsä kysyn: miksi? Esikuvasi on jo luonut oman soundinsa. Nyt on sinun vuorosi tehdä jotain uutta ja alkuperäistä.

Mikä kitarasoundissasi on vikana?

Mieti, mistä et pidä nykyisessä soundissasi? Mitä ominaisuuksia haluaisit lisää? Mitä enemmän ajattelet ja suunnittelet tätä etukäteen, sitä helpompaa oikean mikin löytäminen on. Aloita perusasioista ja rajaa edetessäsi turhia tekijöitä pois.

Onko mahdollista, että haet vain yhtä asiaa, kuten kuumempaa mikkiä? Onko mikkisi jopa liian voimakas? Tiedätkö miten nämä ääripäät reagoivat efektien ja vahvistimien kanssa?

  • Voit haluta lisää alapäätä, jossa olisi parempi erottelevuus nuottien välillä. Vaihtoehtoisesti voit haluta tiukempaa bassotoistoa ja potkua alakieiin. Haluatko enemmän "bodya" ja alamiddleä?
  • Onko soundisi honottava? Soitatko Marshallin vahvistimella mikeillä, joissa on voimakas keskialue? Voit tarvita vähemmän keskialuetta ja enemmän “skoopatun” fendermäisen soundin. Ehkä haluat lisää keskialueen murinaa, karkeutta ja leikkaavuutta bändisoittoon?
  • Onko soundisi yläpää kirskuva ja tuntuu jääpiikiltä korvassa? Soitatko yksikelaisilla mikeillä, joissa on korostettu diskanttitoisto? Käytätkö Fenderin vahvistinta, jossa on yläpäätä riittämiin jo omasta takaa?

Mieti, mitkä ovat tarpeesi ja yritä ymmärtää, ettet välttämättä saa kaikkea haluamaasi yhdellä kertaa. Mikkien sointi on kaksiteräinen miekka. Jos bassotoistoa leikataan, diskanteilla on taipumus lisääntyä. Mieti myös efektejäsi, vahvistintasi ja johtoa, jolla soitat.

Mikä mikki tilalle?

Jos suurten mikkivalmistajien mallit ovat jo läpikaluttuja tai eivät muuten vaan inspiroi, seuraavaksi suosittelisin kokeilemaan pienempien valmistajien käsintehtyjä mikkejä. Pienissä pajoissa mikeille ehditään antaa enemmän sydäntä ja erot isoihin bulkkivalmistajiin ovat huimia. Koska parhaimpien valmistajien versiot samasta aiheesta ovat pienimmillään vain sävyeroja, valitse loppujen lopuksi se valmistaja joka inspiroi sinua eniten.

Jos mikin tyyppi ja haluttu magneetti saadaan haarukoitua, ollaan jo pitkällä. Kitaran malli yleensä määrää, käytetäänkö yksikelaista vai humbuckeria. Magneettityypin valinnalla ja sen voimakkuudella on suurin vaikutus mikin sointiin. Alnicot mielletään yleisesti vintage-mikeiksi ja keraamiset moderneiksi.

Magneettien perusominaisuudet 

Nämä ovat karkeita yleistyksiä. Mikeissä on lukuisia muitakin variantteja. Näitä pitäisi siis tulkita suuntaa-antavina kuvauksina. Jopa magneettien voimakkuuksista ollaan webissä eri mieltä.

  • Alnico II – Vintage-soundi, lämmin ja pehmeä.
  • Alnico III – Rikkaampi ja voimakkaampi, keskialue hieman tiukempi.
  • Alnico IV – Iskevämpi ja läpileikkaavampi.
  • Alnico V – Huomattavasti selkeämpi ja hyökkäävämpi, hieman skoopattu keskialue.
  • Keraaminen – Korkeatehoinen ja nopea atakki.

Keraamisissa mikeissä käytetyt materiaalit ovat huomattavasti edullisempia. Niitä on käytetty paljolti halvemmissa mikeissä, joista ne ovat saaneet huonon maineensa. Kaikista magneeteista löytyy paljon eroavaisuuksia. Valinnan varaa on moneen eri käyttötarkoitukseen.

Pieni- ja isotehoiset mikit

Suuritehoisten mikkien valtakausi ajoittui DiMarzion kulta-aikaan. Vahvistimet olivat heikkotehoisia, ja soittajat halusivat lisää sustainia soittoonsa. DiMarzion Super Distortion muodostui klassikoksi Los Angelesin kitaristien keskuudessa. Tästä on tultu pitkä matka tähän päivään. Mikkien valikoima on suurempi kuin koskaan, ja sitä on myös tietoisuus niiden vaikutuksesta eri tekijöihin signaalitiellä.

Eddie Van Halenin legendaarinen "brown sound" syntyi normaalitehoisilla perus PAF-mikeillä (lähteiden mukaan lukema oli 8,2 K). Myös muun muassa Pete Townshed ja Stevie Ray Vaughan soittivat kulta-aikoinaan "heikoilla" mikeillä. Mitä vähemmän gainia mikeissäsi on, sitä paremmin fuzz, overdrive ja distortion-pedaalit reagoivat kun soitat niiden läpi. Pedaalien transistorit eivät ole tarkoitettu kuumille signaaleille. Niiden headroom katoaa tyystin. Sama ilmiö tapahtuu vahvistimen etusasteessa.

Pienempitehoiset ja täten avoimemmat mikit voivat siis suoriutua tehtävästään paremmin kuin monet ylikäämitetyt “kuumat” mikit. Ne soivat myös selvemmin. Etuna voi olla etenkin yksikelaisissa erittäin kiinteä ja naseva alapää.

Mikkien mittaus ja arviointi

Teknisiä kriteereitä mikin soinnin arviointiin on lukuisia. Keskityn näistä vain kahteen:

Mikin vastus ja taajuusalue

Ensiksi hieman pakollista jargonia. Sähkötekniikassa esiintyy vastusta kahdessa eri muodossa:

  • Tasavirran vastus (Direct Current resistance eli resistanssi)
  • Vaihtovirran vastus (Alternating Current impedance, eli impedanssi)

Molempia mitataan ohmeissa. Koska vaihtovirran kokonaisvastukseen vaikuttaa myös induktanssi, sen mittaaminen yleismittarilla on aina vain suuntaa-antavaa. Tasavirran vastusta voidaan sen sijaan mitata tarkasti. Etsi seuraava symboli mittaristasi kun mittaat mikkejä:

Mikin DC-resistanssi on ainoa nopeasti mitattavissa oleva kriteeri. Se on luotettava keino tarkistaa, toimiiko mikki ylipäätänsä. Voit käyttää tätä apuna jaotellessasi mikkejä ja yrittäessäsi selvittää niiden alkuperää.

Mikin kelan toinen pää kytkeytyy plugin kärkeen, (plus/kuuma). Toinen pää yhdistyy plugin runkoon (miinus tai maa/ground). Puhtaimmillaan mikki soi, jos sen juottaa suoraan kitaran johtoon kiinni. Näin ohitetaan kitaran elektroniikka, plugi ja jakki. Tällöin kitaran johdon suojasukka on miinus eli maa/ground) ja keskilanka (plus/kuuma).

Jos sinulla on yleismittari ja kitarajohto, voit helposti mitata DC-vastuksen mistä tahansa mikistä tai mikkien yhdistelmästä:

  1. Avaa kaikki kitaran potentiometrit ääriasentoon.
  2. Laita johto kiinni kitaraan, ja aseta yleismittarin musta mittapää plugin runkoon ja punainen plugin kärkeen.
  3. Aseta yleismittarin valitsin mittaamaan vastusta (ohmeja) suurimmalle mittausalueelle, ja näet tuloksen mittarin näytöllä.
  4. Käy kaikki mikkivaihtoehdot läpi yksitellen ja kirjaa tulokset ylös.

Tsekkaa alla olevasta klipistä yksityiskohtaisesti, miten tarkistetaan mikkien toimivuus ja niiden speksit.

Arvot voivat olla mikkityypistä riippuen akselilla 5 K – 15 K. Saadut lukemat alkavat hahmottua kun olet mitannut ja tarkkaillut niiden riippuvuussuhdetta muutaman kerran. Eritoten niitä kannattaa verrata kitaran soundiin. Muista, että mittaustulos asennetuissa mikessä näyttää hieman matalampaa lukemaa kuin jos mittaisit lukeman suoraan mikin käämistä.

Mikin taajuusalue

Mikkien soinnin alueen (resonant frequency response) pystyy mittaamaan vain huomattavasti monipuolisemmalla kalustolla. Jotkut valmistajat ilmoittavat nämä speksit kotisivuillaan.

Jokaisella mikillä on oma alueensa, jota ne toistavat. Mikillä on myös aina tietty taajuus, jonka ne toistavat muita taajuuksia korostetummin (resonant peak). Korkeampi luku tarkoittaa, että mikki soi voimakkaammin ylätaajuuksilla ja on siis kirkkaampi. Tätä lukua pitää verrrata vain samassa mikkikategoriassa. Yksikelaisten ja humbuckerien taajuuspiikit eivät siis ole verrattavissa keskenään.

Vaihtelu tapahtuu karkeasti alueella 2000 Hz – 5000 Hz. Jos mikki on kummassakaan ääripäässä, voidaan sanoa varmasti, että se on joko hyvin tumma tai kirkas.

Resistanssi

  • Matala DC-resistanssi mielletään vähempitehoiseksi, selkeämmäksi ja kirkkaaksi.
  • Korkea DC-resistanssi tulkitaan “kuumaksi”, joka soi lujempaa ja on tummemman kuuloinen.

Taajuuspiikki

  • Matala taajuuspiikki mielletään tummemmaksi soundiksi
  • Korkea taajuuspiikki tulkitaan kirkkaammaksi soundiksi.

Näin päästään seuraavanlaiseen johtotulokseen:

Kitaramikkien ongelmat

Mikki on yksi kestävimmistä asioista koko laitearsenaalissa. Passiivimikki ei ole mykistynyt kertaakaan kesken keikan, vaikka kitaraa olisi paiskottu kuinka paljon. Voit hyvin luottaa siihen, että kerran mikin asennettuasi se palvelee sinua pitkään.

Mikkien mikrofonisuus ja vahaus

Mikrofonisuus (ei-toivotut hälyäänet ja liiallinen herkkyys) on yleisintä vanhoissa mikeissä. Vahaus auttaa pitämään mikkiä kasassa. Se estää käämin ulointa kerrosta liikkumasta vanhetessaan ja muuttumista mikrofoniseksi.

Jotkut valmistajat ylivahaavat mikit välttyäkseen valituksilta mikrofonisista mikeistä. Toimenpide vaimentaa mikin mikrofonisuutta tehokkaasti, mutta vie myös mikistä eloa pois. Monet boutique-valmistajat käyttävät minimaalisen määrän vahaa mikrofoneissaan. Mikki pysyy näin avoimempana ja kuulaampana.

Jos kitara kiertää helposti, ylimääräisen vahauksen sijaan voit kokeilla eristää mikin kolon solumuovilla. Näin kitaran rungon ja mikin välinen tyhjä tila täyttyy. Tämä ehkäisee omalta osaltaan äänen kiertoa.

Mikit poimivat häiröitä ympäristöstä

Mikit poimivat ilmasta kaiken muunkin kuin kitaran kielten värähtelyn. Mikkiin voi tarvittaessa vaikka laulaa tai laittaa iPodin soittamaan musiikkia sen kautta. Ympärillämme on sähkömagneettisia kenttiä, jotka aiheuttavat häiriöitä mikkeihin. Näitä luovat perinteisesti loisteputket ja isot generaattorit, mutta myös kitaravahvistimen omat muuntajat.

Tämä on ongelma yksikelaisissa, mutta etenkin isompitehoisissa P-90-mikeissä. Humbucker kehitettiin aikanaan paikkaamaan tätä dilemmaa (Hum = hurina, Bucker = poistaja). Nykyään saatavilla on ns. Hum Cancelling -mikkejä jokaiselle mikkityypille, jolloin tämä ongelma poistuu. Etenkin P-90:lle nämä ovat erittäin käyttökelpoisia.

Jos epäilet hurinan aiheuttajaksi maalenkkiä tai magneettikenttää:

  • Kytke kitara soittovalmiuteen ja laita hieman säröä mukaan vahvistimesta. Pieni määrä gainia tuo tehokkaammin kaikki hurinat esiin.
  • Rullaa kitaran volumepotikka kiinni. Jos hurina katoaa samalla, on syy ympäröivässä 50 Hz sähkökentässä.

Jos hurina jää päälle, on kitara suljettu pois häiriön aiheuttajana. Syy ei ole magneettikentässä vaan jossain muualla.

Eritehoisten mikkien käyttö keikoilla

Eri mikit vaikuttavat muuhun signaalitiehen ja sen osasten reagointiin huomattavasti. Niiden tasoittamiseksi tulisi nähdä vaivaa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Loppuun asti hiotussa järjestelmässä varakitaratkin tulisivat olla identtisiä. Jos näin ei ole, mikkien eroihin pitää reagoida jollain lailla.

Sama mikki voi kuulostaa erilaiselta toisessa ulkoisesti samanlaisessa kitarassa. Pienillä eroilla voi olla vaikutusta kokonaisuuteen. Ero voi johtua jo kitaran potikoista, jotka voivat olla täysin eriarvoisia, etenkin vanhemmissa kitaroissa.

Muutama elävän elämän esimerkki

Sielun Veljien kiertueella Ismo Alangolla oli käytössään kolme eri kitaraa (Gibson Les Paul Junior, Gibson ES-335 ja Fender Telecaster). Niiden mikeissä oli huimia eroja. Yhdessä oli P-90, toisessa Humbucker ja kolmannessa yksikelainen mikki. Säätäminen aloitettiin Sennheiserin langattomien lähettimien sisääntulon herkkyydestä. Niiden ulostulo asetettiin suhteellisen kuumaksi. Näin saatiin optimaalinen signaali vastaanottimelle. Seuraavaksi varmistettiin, että signaali lähtee tasaisesti vastaanottimista pedaalilaudalle. Siellä signaalin vastaanotti Lehle 3@1 -valitsin, jossa signaalin taso hienosäädettiin lopulliseen muotoonsa. Tätä tehtiin useasti kiertueen aikana, riippuen päivän salista ja tähtien asennosta. Vaikka tämä oli aikaa vievää puuhaa, lopputulos oli poikkeuksetta erinomainen.

Alla olevassa kuvassa vasemmalta tuleva signaali haaroitetaan adapterien (pinkki, keltainen, vihreä) kautta Lehlen 3@1 -valitsimeen, josta se syötetään efektien kautta vahvistimille.

Erja Lyytinen ratkaisi eri kitaroiden tasoerot langattoman jälkeen asetetulla Xotic EP Boosterilla ja BOSS GE-7 -ekvalisaattorilla. Näillä säädettiin kitaroiden balanssi ennen kuin signaali päästettiin eteenpäin wahille ja muille pedaaleille.

Ennen HIMin kiertuetta vuonna 2010 uusin bändin kitaralaitteiston. Käytössä oli monta Gibson SG:tä, joissa kaikissa oli eri mikit. Ne reagoivat efekteihin ja vahvistimeen täysin eri tavoin. Kitaristi Linde valitsi kaikista vaihtoehdoista sen, joka kuulosti hänen mielestään parhaalta. Mikin alkuperä ei ollut selvillä. Oli tiedossa, että se on Gibsonin mikki. Mittausten perusteella kyseessä oli keraaminen 500T, joten vaihdoin kaikkiin muihin saman tallamikin. Näin soundi saatiin vakaaksi kitarasta riippumatta.

The Rasmuksen Pauli Rantasalmella oli mukanaan keikoilla kaksi sähkökitaraa. Bändillä oli kaksi eri backlinea, joten kitaroita oli yhteensä neljä. Alunperin niissä kaikissa olivat eri Seymour Duncanin mikit. Hajonta oli suurta, ja ne kuulostivat täysin erilaiselta. Lopulta miksaajan toivomuksesta vaihdoin kaikkiin identtiset mikit. Mikkivalintana oli SH-14. Mikkien identtisyyden tärkeyttä lisäsi, että signaali ajettiin digitaalisen etuasteen läpi. Digitaalisen prosessorin reagointi riippuu suuresti siitä, mitä sinne syötetään. Tämän merkitys korostuu entisestään, jos soundcheckejä ei tehdä.

Mikin käämintä ja vahaus kenttäolosuhteissa

Koska tämän klipin jälkeen kenelläkään ei voi olla aiheeseen mitään lisättävää, säästin sen viimeiseksi. SRV:n vahvistinteknikko Cesar Diaz näyttää, miten mikki kääritään, vahataan ja mitataan kenttäoloissa. Arvostus tätä herraa kohtaan on suuri, levätköön hän rauhassa.

Kimmo Aroluoma 1.3.2013
Kirjoittaja on toinen Custom Soundsin omistajista ja parantumaton kitaralaite-entusiasti.

 

comments powered by Disqus