Hiljaisuus on osa musiikkia – miten ehkäiset kitarasi kiertoa ja suhinaa keikoilla?

Kiertääkö kitarasi hallitsemattomasti? Onko suhina biisien välissä infernaalista? On turha kärsiä melusta, sillä sen poistamiseen on olemassa ratkaisu. Pidin luennon kohinasalvoista viime marraskuussa osana Custom Soundsin Kitararigin anatomia -koulutusta. Editoin tunnin sessioista kuuden minuutin klipin, joka näyttää, miten kierrosta ja suhinasta pääsee eroon noise gate -pedaalilla. Löydät videon myös tämän artikkelin lopusta.

Ensiksi sinun pitää paikallistaa, mistä melu saa alkunsa. Jos kyseessä on maalenkin aiheuttama hurina, poistetaan se erotusmuuntajalla. Lue artikkeli erotusmuuntajista tästä linkistä

Alkuolettamus on, että maalenkit on poistettu, virtalähteet eivät inise ja järjestelmä on muutenkin puhdas. Nyt ongelmana ovat pelkästään kitaran mikkien kiertäminen ja high gain -ympäristön aikaansaamat suhinat. Ne poistetaan poistetaan noise gatella tai noise suppressorilla, riippuen siitä, miten kukin valmistaja haluaa laitteitaan kutsua.

80-LUVUN ÄÄNISALVOILLA oli huono maine. Muistan Bossin varhaisen NF-1 Noise Gate -pedaalin, joka oli täysi susi. 90-luvulla yhdysvaltalainen Buck Waller kehitti Rocktronille Hush-piirin, josta hyötyivät etenkin metallibändien kitaristit. Hush oli aikoinaan erittäin suosittu laite. Buck lähti Rocktronilta, perusti oman ISP Technologies -firmansa ja kehitti nykyisen noise gate -pedaalien teollisuusstandardin, ISP Decimatorin.

ISP Technologies Decimator II

Decimator II:n suorituskyky on entistä parempi ja se sisältää täysin uusia innovatiivisia parannuksia kohinanvähennysteknologiaan. Pitkien nuottien tasaiseen hiljenemiseen on kiinnitetty erityistä huomiota ja ne on saatu erittäin luonnollisiksi. Pedaali suositellaan sijoitettavaksi signaaliketjuun säröpedaalien jälkeen, ennen delay- ja reverb-pedaaleita.
169,00 €
Osta

Boss NS-2 Noise Suppressor

Myös Boss kehitti kohinasalpaansa ja julkaisi NS-2 Noise Suppressor pedaalinsa, epäilemättä erottaakseen sen huonon maineen saaneesta NF-1 Noise Gatestaan. Tämä on yleisesti nähty, edullinen kohinasalpa.
89,00 €
Osta

TC Electronic Sentry Noise Gate

Myös tanskalainen TC Electronic toi hiljattain markkinoille oman, digitaalisesti tehdyn kohinasalvan. Sentry-nimen saanut pedaali hyödyntää TC:n Tone Library -sovellusta ja siihen voi ladata erilaisiiin käyttötarkoituksiin soveltuvia gateja.
119,00 €
Osta

TESTASIN GATE-PEDAALEJA viime syksyn kiertueella, jossa vaihtelin eri malleja ja niiden sijoittelua, kunnes löysin parhaan mahdollisen tuloksen. Kokeilu muistutti minua tehokkaasti siitä, millaisiin eri melun lähteisiin keikoilla tulee varautua. Tein yhteenvedon, että noise gate voidaan reitittää neljällä eri tavalla, joilla voidaan varautua kaikkiin mahdollisiin melun aiheuttajiin.

1) Kitaraan kiinni

Noise gaten voi kytkeä sarjaan, kuten pedaalitkin. Tätä varten ISP:llä on perusmalli, josta löytyvät tavalliset ”input” ja ”output” -liitännät. Myös Bossin ja TC:n pedaaleita voi käyttää tällä tavoin. Noise gaten asettaminen heti kitarasi jälkeen voi olla ainoa ratkaisu keikkapaikoilla esiintyvään sähkögeneraattoreiden luomaan induktiosähköön, joka pahentaa kitaran mikkien hurinaa. Tämä on todellinen ongelma etenkin yksikelaisten mikkien kanssa.

Jos melu aiheutuu akustisesta kierrosta, voi gaten sijoitaa heti kitaran jälkeen. Kun gate on oikein säädetty, melua ei pääse pedaaleille asti, eikä se pääse eskaloitumaan muussa järjestelmässäsi. Emme halua tappaa kiertoa kokonaan, sillä hyvälaatuinen ja hallittavissa oleva akustinen kierto on olennainen osa kitaran soundia. Siitä pääsee nauttimaan oikeanlaisella kitararigin suunnittelulla, vaikka gate olisikin käytössä. Itse asiassa gatesta on usein apua oikeanlaisen kierron saavuttamisessa.

ISP Decimatorin piiri ”haistaa” tehokkaasti, mikä osa sille syötetystä äänestä on kitaraa ja mikä melua. 80-luvulta tuttua äänen epäluonnollista katkeamista ei enää esiinny. Esitän videolla kohdassa 0:50 miten kitara saadaan kiertämään hienosti, vaikka noise gate on päällä.

2) Gain-pedaalien jälkeen sarjassa

Jos suurin ongelmasi on high gain -pedaalien transistorien tai diodien aiheuttama kohina, voidaan gate asettaa heti niiden jälkeen – kuitenkin niin, että kaiku- ja delayefektin ovat gaten perässä. Näin suhinat jäävät gateen kiinni, ja muut efektit saavat puhtaampaa signaalia käsitelläkseen.

Gaten käyttö on ratkaisevassa roolissa 90-luvun lopun asennemetalliriffittelyssä, missä soitetaan katkovia riffejä, joissa on paljon lyhyitä taukoja. Soitosta saadaan perkussiivista, ja tauot ovat hiljaisia, voidaan jopa sanoa, että gatea käytettiin tuolloin efektinomaisesti, ja se on säilyttänyt käyttötarkoituksensa tähän päivään asti. 

3) Gain-pedaalien suhinan poisto rinnan kytkennällä.

ISP Technologies Decimator II G-String

Tässä kytkennässä käytetään ISP:n G String -pedaalia, joka on heidän linjastonsa lippulaiva. Kytkentä onnistuu myös Bossin ja TC:n pedaaleilla, mutta ISP:n reagointi kitaran omaan signaaliin on näistä vaihtoehdoista luonnollisin. ISP käyttää kahta eri piiriä poistamaan melua järjestelmästäsi. Ensimmäinen ”haistaa” kitarasi signaalin, toinen poistaa pedaalien aiheuttaman suhinan. Efektit kytketään tällöin noise gaten ”sisään”.
279,00 €
Osta

Boss ja TC käyttävät ”Send” ja ”Return” -nimikkeitä, kun taas ISP käyttää omaa merkintätapaansa. Näytän videolla kohdassa 3:58, miten olen reitittänyt efektit ISP Decimator G-stringin sisään. Selitän ISP:n toiminnan ja kytkennän yksityiskohtaisesti seuraavassa kohdassa, jossa käytetään myös etuastetta.

4) Vahvistimen etuaste ja säröpedaalit noise gaten omassa loopissa

Tämä on erikoiskytkentä, jolla saadaan aikaan mahdollisimman tehokas kohinanpoisto high gain -ympäristössä. Noise gate kytketään nyt vahvistimen efektilenkkiin, ja sen toiminta riippuu hyvin paljon siitä, miten vahvistimesi lenkki on toteutettu.

Saman kytkennän voi myös tehdä erillisellä etuasteella ja päätteellä. Kokeile, miten kytkentä toimii sinun kamojesi kanssa – olen itse saanut erinomaisia tuloksia tällä kytkennällä. Näytän videolla alkaen kohdasta 4:10 yksityiskohtaisesti, miten tämä kytkentä tehdään. Tässä vielä kytkennän periaate selitettynä:

  • Kitara – ISP Decimator ”Guitar In” (Kitara kytketään suoraan ISPn ”Guitar In” -liitäntään. Näin se erottaa kitarasi signaalin muusta melusta.)
  • ISP Decimator ”Guitar Out” – Gain-pedaaleille, joista viimeisen ”output” kytketään vahvistimen ”input”-liitäntään. (Tämä kytkentä on täysin sama kuin kohdassa kolme. Nyt ajattelemme myös vahvistimen etuastetta gain-asteena ja suhinan aiheuttajana, mitä se usein onkin. Modernissa metallisoundissa hyödynnetään äärimmäisen harvoin päätteen tai kaiuttimen säröytymistä. Pedaalit ja vahvistimen etuaste tekevät yhdessä high gain -soundin perustan, jonka vahvistimen pääte vahvistaa.)
  • Amplifer Effects Loop ”Send” – ISP Decimator ”Decimator In” (Signaali ohjataan vahvistimen efektilenkin lähdöstä takaisin ISP Decimatorin ”Decimator In” -liitäntään. Näin koko gain-osio jää kohinasalpa-pedaalin omaan looppiin.)
  • ISP Decimator ”Decimator Out” – mahdolliset muut efektit – Amplifer Effects Loop ”Return” (Lopuksi signaali palautetaan vahvistimen efektilenkin paluuseen. Signaali menee nyt päätteelle, kytkentä on täydellinen ja ISP poistaa tehokkaasti kaiken melun. Valmis kytkentä esitetään videolla kohdassa 5:10.)

NOISE GATE on oiva hätäapu keikoilla, joilla olosuhteet vaihtelevat päivittäin. PA:n kehno sijoittelu tai lähellä sijaitsevat sähkögeneraattorit voivat tehdä keikastasi helvetin, mikä voidaan välttää onnistuneella ennakkosuunnittelulla.

Seuraa Custom Sounds -koulutuksia nettisivuiltamme, tai ryhdy Backstage-blogin tilaajaksi jolloin saat ensimmäisenä tiedon, kun seuraava koulutus julkaistaan.

14.3.2016 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Brian Enon avulla itsensä elinvoimaisena pitävä entinen stoner-rokkari, toinen Custom Soundsin omistajista sekä Custom Boards -pedaalilautakonseptin kehittäjä.

TILAA BACKSTAGE-BLOGI SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

comments powered by Disqus