Tuhannen taalan keikka – selviytymisopas vieraiden vermeiden äärelle

Ennemmin tai myöhemmin keikkaileva kitaristi tai bändi kohtaa tilanteen, jossa keikalle ei voidakaan ottaa tuttuja ja turvallisia omia vahvistimia, räkkejä ja kaiutinkaappeja, vaan on vedettävä vuokrakamoilla. Tällaisia tapauksia ovat esim. showcase-vedot, joissa on miltei olematon changeover-aika sekä pitkät ulkomaankeikkareissut esim. Etelä-Amerikkaan, Australiaan ja Kaukoitään. Koska eksoottisen maan rental-firmalla tuskin on tarjolla vuoden 1972 Marshall Lead Mark II:a pre-Rola Greenback-kaapilla tai leudosti modattua Bogner Ecstasya, on asiaan valmistauduttava avoimella mielellä ja joustavalla asenteella.

Rider

Heti kärkeen kun keikkabookkaus on varmistunut, on selvitettävä itselleen mikä oman soundin ydin on. Perustuuko kitarasoundi Fender-, Marshall- vai Vox-perheeseen, noin yleisesti ottaen? Sivallanko puhtailla soundeilla speduilla värittäen, vai pohjautuuko lähestymistapani suljettuun kaappiin ja brittistyrkkarin murinaan? Tästä on lähdettävä ja selvyys saatava, sillä vuokrafirmat kautta maailman tarjoavat pääasiassa rock-teollisuuden perustyökaluja.

Oletettavissa on Marshalleja, Fendereitä, Voxeja, Mesa/Boogien Rectifier-sarjaa ja kenties myös Peavey 5150. Koko kattausta merkkien tuotehistoriasta on turha odottaa. Yleensä tarjolle saadaan Marshallilta JCM900 tai JCM800 100W-versiona. Hiljalleen standardikoneiksi ovat muodostumassa myös DSL100 ja JVM410. Fendereistä varma nakki on Twin Reverb Reissue tai Silverface. Deluxe Reverb voi myös löytyä. Vox on yleensä AC30, Roland puolestaan Jazz Chorus. Metallikoneista yleisin lienee Peavey 5150/6505. Keikkarideriin kirjataan toive backlinen koostumuksesta ja se lähetetään osana sopimusta promoottorille, joka yleensä hoitaa paikallisen laitevuokraamon kanssa lainakamat mestoille.

Kasaus ja purku

Paikan päällä on syytä olla nopsa oman setupin kanssa. Signaaliketju on saatava rallattamaan salamana, jotta aikaa soundin hakemiseen ja vuokravermeiden tilan kartoitukseen jäisi mahdollisimman paljon. Varsinkin festivaaleilla tonekartoitus lavan takaosassa on vaikeaa ja parhaimmillaankin vain suuntaa-antavaa. Monesti varmuus saadaan vain siitä, tuleeko koneesta ääntä pihalle hyväksyttävissä määrin.

Etenkin lentohommissa on hyvä, jos soundi perustuu simppeliin pedaalilautaan. Spedulankku menee yleensä käsimatkatavarana, ja vahvistimelta vaaditaan vain keskinkertaista toimintakykyä ja riittävää äänenpainetta. Lisäksi kunnon loomilla varustettu lauta on nopea kasauksessa ja keikan jälkeen purkamisessa. Vastoin yleistä harhakäsitystä change over -aika ei ole demokraattisesti jaettu saapujan ja lähtijän kesken, vaan lähtijän oletetaan olevan poissa seuraavan bändin tieltä alle viidessä minuutissa. Ja tämä ei ole vitsi. Siten lavalta hittoon suksiminen on huomattavasti tärkeämpää kuin keikanjälkeiskaljan korkkaaminen tai selkään taputtelujen vastaanottaminen. Molemmille jää kyllä aikaa vaihdon ja load outin jälkeen.

Jos käytössä on täysmiehitetty crew, on homma tietenkin eri ja poppari voi keskittyä vain itse keikkasuoritukseen. Crew’n puuttuessa on artisti kuitenkin hetken ensisijaisesti roudari, vaikka ego kuiskisikin korvaan jotain aivan muuta. Nopeus kannattaa, sillä muut bändit ja niiden henkilökunta laittavat aina merkille toisten toiminnan. Voi käydä niinkin, että nasevalle lämppärirundille pääseminen ei jää kiinni kuumista lickeistä ja tarttuvista kertseistä vaan siitä, kuinka tien päällä työtilanteessa yleisesti toimitaan.  

Ruuvaamaan

Niin sanottu gain-rakenne on signaalitien ja siten myös vuokrakamojen suhteen ensisijaisen tärkeää. Mistä kohtaa signaalitietä otetaan särö, vahvistimesta vai pedaaleista? Jos särö otetaan styrkkarista, on sen määrän asettaminen omien vaatimuksien mukaiseksi hyvä lähtökohta. Ja sama pätee jos särö tulee pedaaleista: styrkkari on säädettävä niin, että ruttua on sopivasti. Tämä voi olla nollasta raikkaaseen, oman maun mukaan.

Kun gain on kohdallaan, on syytä varmistaa että laite on ns. suoritusvolumella. Kun keikkaäänenpaine on asetettu, hoidetaan EQ:lla soundista riipivyyttä ja tunkkaisuutta pois mahdollisuuksien mukaan. Hyvä lähtökohta on namiskat kello kahdessatoista. Itse mieluummin leikkaan kuin boostaan, mutta sen kummempia tuomioistuinratifioituja sääntöjä ei ole. Potikat pyöriköön myötä- tai vastapäivään, korvat kertovat totuuden. Joskus tarvitaan niistämistä ja joskus lisää siimaa. Tilanne ratkaisee, milloin maalivahti heittäytyy.


Henkisesti on syytä valmistautua siihen, että Omaa soundiasi® et tule vuokrakoneista saamaan. Ammattitaitoon tosin kuuluu, että pystyy vetämään muillakin vahvistimilla kuin omalla hollantilaisen anodijännitemeedion transsissa rakentamalla ja vintage-enkelipölyllä vihmotulla Hendrix-kanavoidulla Marshall-kloonilla. On oltava kykenevä vetämään keikka soundilla, joka on ”close enough for rock ’n’ roll”.  Kyse on pitkälti oman soundin peruselementtien ymmärtämisestä ja niiden funktionaalisesta toisintamisesta ja approksimaatiosta hektisessä live-tilanteessa.

Edellä mainittua Bogner-esimerkkiä käyttäen, Ecstasy-miehelle vastaan tuleva kusenpolttama JCM 900 Hi Gain Dual Reverb voi olla pienoinen järkytys. Vahvistin ei varmasti niiaa yhtä kauniisti, ole yhtä napakka tai tottele dynamiikkaa samalla tavalla kuin Reinholdin virkkaama Amerikan-jyrä. Ysisatasesta saa kuitenkin about saman verran säröä kuin mitä soimanni Bogneristaan ruuvaa. Tämä on approksimaation lähtökohta. Sitten tonestackilla tweakataan soundia niin, että soundi on tarpeeksi selkeä, mutta keikkavolumella keneltäkään ei lähde paikat hampaista tai tukka pölynä lattialle. Sitten soitetaan keikka mukisematta ja tärkeimpään keskittyen – energian on liikuttava ja fiiliksen välityttävä. Maksavaa yleisöä ei kiinnosta yksittäisen soittajan toneprimadonnailu, valitettavasti. Sille on oma aikansa ja paikkansa sitten vaikka Euroopan-headlinerrundilla, jolloin se on jopa jossain määrin suotavaa.

Linkkarit ja apukommandot

Pedaalit ovat hyvä ase vuokrakamaviidakosta selviämiseen. Ainakin yksi overdrive- tai säröpedaali on hyvä olla matkassa, samoin delay. Joskus vuokrakoneet ovat nähneet enemmän keikkoja kuin olet itse soittanut ja ne ovat olleet huonommalla huolenpidolla. Tuhnua ja väsynyttä rentaliraakkia voi piristää antamalla gainitekohengitystä sopivalla polkusimella. Jos ”oma soundi” saadaan kokonaan pedaalilla aikaiseksi, niin vielä parempi, kuten aiemmin todettua. Mitä vähemmän oma suoritus on riippuvainen jostain spesifisestä ja esoteerisesta vahvistimesta tai paavosta, sitä suurempi on mahdollisuus onnistua vuokravermeiden kanssa.

Change overissa ja linjatsekissä monitorimiksaaja ja etupään vahti ovat parhaat kaverisi. Vaikka he eivät olisi bändisi vakimiehistöä, on heiltä hyvä kysäistä onko soundisi liian tumma tai yläpäävoittoinen. Hyvä kitarasoundi menee yleensä läpi kuin siististi täytetty veroilmoitus – ilman suurempaa asiaan puuttumista. Äänimiehistö yleensä osaa kenttämikityksen sen verran rutiinilla, että jos lähtösoundi on terve, ei suuria equtuksia tarvita. Samoin pieni takaraivossa kytevä tonenahneus voi saada ratkaisun ulkopuolisilta korvilta.

1.4.2015 Antti Härmä 
Kirjoittaja on kansainvälisesti kiertuemarinoitu backlineteknikko, Hankenin käynyt ekonomi ja sinisilmäinen musiikki-innostuja.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus