Murder One – kiertueella Motörheadin kanssa

Yksi Michael Monroen uran käännekohtia oli kiertue Motörheadin lämmittelijänä marraskuussa 2010. Kolmen viikon pyrähdys Englannissa silotti tietä Michaelin uudelle tulemiselle Englannissa. Seuraavana maaliskuuna julkaistu Sensory Overdrive -albumi palkittiinkin lopulta Classic Rockin "vuoden albumi" -sarjassa, joten panostus kannatti.

Kiertue oli kaikin puolin mielenkiintoinen, eikä vähiten itse pääbändin takia. Lemmy Kilmisterin remmissä saarivaltakuntakin näyttäytyy eri valossa, vai kuinka? Toisena bändinä oli saksalainen Skew Siskin, jonka kitaristin kanssa Lemmy on tehnyt yhteistyötä myös studiossa. Tätä kirjoittaessa lokakuussa 2013 tien päältä on ollut kuultavissa uutisia, ettei Lemmykään ole kuolematon. Hän joutui perumaan keikkoja kesällä ja jättämään yhden kesken. Mikään ei ole ikuista. Toimikoon tämä artikkeli tribuuttina yhdelle maailman vaikutusvaltaisimmista bändeistä; etenkin sen keulakuvalle ja hänen ikoniselle bassosoundilleen.

Esi-tuotanto Nosturilla

Valmistauduin kiertueeseen huolellisesti. Mukana tuli olla kaikki tarpeellinen, muttei mitään ylimääräistä. Suomesta mukaan otettiin muun muassa työkaluja, mikkejä, langattomat, soittimet ja pedaalilaudat. Rahditusfirmaa varten pakattu setti odotti kelmuttajaansa Nosturilla, Helsingissä.

John Henry's on Englannin suurin, kaunein ja samalla kallein laitevuokraamo. Heidän takanaan ovat myös Marshallin endorsement-laitteet. Saimme käyttöömme kiertueelle Vintage Modern-sarjan stäkit. Kaappien caset eivät kuuluneet hintaan. Ne oli hinnoiteltu todella sikamaisesti.

Tien toisella puolella sijaitseva Matt Snowball oli hinnoitellut laitteistonsa huomattavasti järkevämmin. Haimme sieltä bassokamat, rummut, tyhjiä caseja ja kitaratelineitä kiertueelle. Aikainen lintu madon nappaa, kuvassa miksaajamme Pasi Hara.

Skew Siskinin backline

Kiertueen avausakti oli nimeltään Skew Siskin. Heillä oli mukanaan vakuuttava määrä Marshallin Plexejä, joita esilämmitettiin aina tuntitolkulla, keikkapaikkaan katsomatta. Kitaristin mukaan komponenttien lämmittäminen vaikuttaa soundiin oleellisesti.

Skew Siskinin räkki. Efektejä oli mukana eri vuosikymmeniltä, kytkennät tehtiin multipinniliittimillä ja kaapelointi oli suoraan 70-luvulta. Todella erikoista, ja erikoinen oli bändin kitaristikin.

En malttanut olla kysymättä toimintaperiaatteita. Jim Voxx oli kaverin nimi. Takapaneeliin voidaan kytkeä 8 vahvistinta. Kaikki linkitetään ADA MP-1:n läpi, jota käytetään master volumena.

Boardi jatkoi samaa linjavetoa. Soundi oli kieltämättä hyvä, joten kokonaisuudessa oli ehkä sittenkin joku punainen lanka. Äänentasossa ei säästelty, mikä istui hyvin kiertueen yleiseen linjaukseen.

Michael Monroen vuokrabackline

 

Nostin oman kattauksemme lavan sivuun pyörille. Pari Marshallin Vintage Modern -stäkkiä, Ampegin SVT-bassokamat, kitarateline ja työasema. Tehokas rock-setti. Opin ymmärtämään noita sinertäviä vahvistimia kiertueen aikana. Ne ovat suotta jääneet muiden mallien jalkoihin.

Stage Rightissa sijainnut pehmyt räkki, jossa majailivat testissä olleet AKG:n digilangattomat. Päällä Michaelin vintage-mallinen saksofonin vastaanotin ja Morleyn ABC-boksi. Kaikki ajoivat asiansa tällä kiertueella. Kiitos Studiotec ja Topi Suuronen!

Ginger teilasi jalkansa ennen kiertuetta ja ulkoisti sooloboosterin päälle kytkemisen minulle. Toimiva järjestely niin kauan kun muita ongelmia ei ilmennyt. Jos Steve Conten Line 6-langaton sattui pätkimään, olin toisella puolella lavaa. Tällöin boostit jäivät painamatta.

Kiertueen ensimetreillä Ginger toi minulle "lahjan", jonka hän oli hankkinut levytyssessioiden yhteydessä. Hakattu ja elämää nähnyt B.C. Rich Mocking Bird vaatisi "hieman laittoa" ennen kuin se laulaisi keikalla.

B.C. Rich huollettuna. Lisäsin tallaan muutaman prikan tuomaan sustainia. Uusi tallamikki (SH-5) paransi soundia, vire piti hienosti, mutta silti jotain uupui. Ehkei soitin ollut alunperinkään mistään kotoisin? Hauska reliikki 80-luvulta joka tapauksessa.

Gingerin Fender Telecaster sai kovaa kyytiä joka ilta. Mikäs sen tappaisi. Tallamikkinä oli Seymour Duncanin Hot Rail. Soundia voisi kuvailla turpeaksi, mutta se istui kuitenkin hyvin miksaukseeen. 

Lisäsin kitaraan ylimääräisen kieltenohjaimen. Grafiitista tehty "string tree" auttoi kieliä istumaan paremmin satulassa. Lisäksi pystyin kiinnittämään ongelmalliset yläkielet lukitsemalla ne itsensä ympäri. Vireongelmat olivat tiessään.

Steve Conten sisältä ontto Les Paul. Melkoinen kummajainen. Olisiko kyseessä Jubileum-malli? Steve itse ei tiennyt, mutta hän oli saanut kitaran käyttöönsä Gibsonilta. Soundiltaan tuo oli yllättävän yläpäävoittoinen, jopa kirskuva.

Tämän kitaran mukanaolo oli minulle arvoitus. Sillä soitettiin harvoin ja se oli aivan eri kuuloinen kuin ykköskitara, joten varakitaraksi siitä ei ollut. Lisäksi se oli aito 60-luvun Gibson, jota kuljetettiin pehmeässä pussissa. Kiertueen jälkeen tämä vaihtui Gibson SG:hen.

Monessa mukana ollut Fenderin Jazz Bass jonka historia juontaa jo 80-luvulle Hanoi Rocksin ajoille. Erinomainen soitin, jonka middle puri miksauksesta läpi päivästä päivään. Ainoa miinus oli paino, jonka vuoksi Sami Yaffa joutui kiertueen mittaan vuorottelemaan välillä toisen bassonsa kanssa. 

Fender-kopio nimeltään Fucker. Sami oli saanut tämän lahjaksi jollain klubikeikalla jenkeissä. Paksukaulainen ja hivenen honottava Precision-tyylinen basso oli käytössä lähinnä, kun Jazz-basson paino kävi liikaa hartioiden päälle.

Michael Monroen lavakartta

Raideri, johon olen raapustanut sähkösuunnitelman backlinesähköä varten. Olen myös piirtänyt kitaramaailman ja rampin paikan apukäsiä varten, sekä pedaalilautojen sijainnit ja viuhkojen vedot lavalle. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Paskakin piirros on parempi kuin tuhat sanaa.

Kaikkien kielisoittajien pedaalilaudat kulkivat samassa salkussa. Näissä laudoissa ja niiden suunnitteluperiaatteissa riittää ruodittavaa omaksi blogiksi asti, joten jätän ne tällä erää rauhaan.

Motörheadin backline

Phil Campbellin vahvistinräkki. Langattomilta mennään pedaalilaudalle, josta signaali palautetaan Radialin Splitterille, joka jakaa sen viidelle eri vahvistimelle. Kolme vahvistimista on tässä, ja ne ovat juuri ne jotka mikitetään FOH:lle. Randy Rhoads -nuppi ja pari JVM:ää, toinen slavena.

Phil Campbellin pedaalilauta. Kitarateknikko Roger De Souza käytti siinä pelkästään pattereita. Hän mittasi ne joka ilta ja vaihtoi tuoreet tilalle. Selityksenä oli, että muuten laitteet hurisevat. Jaa-a. Paha lähteä ehdollistamaan tuota. Loistakaveri, ammattimies ja suurena apuna meille!

Stage Right, jossa JVM-stäkit ja yksi stäkki bassokamoja.

Stage Left, jossa pari kitaravahvistinta lisää ja koko kiertueen ikoni: Vuoden 1976 Marshall Super Bass, lempinimeltään "Murder One". Marshall julkaisi vuonna 2008 nupista signature-version. Kuolasin Frankfurtin musiikkimessuilla tätä Randy Rhoads -nupin ohella.

Oma vahvistinintoilijan urani juontaa tähän samaiseen vahvistinmalliin. 1992 oli ensimmäinen putkivahvistin, jonka avasin. The Rasmuksen Eero Heinonen omistaa niitä ainakin kolme kappaletta, jotka olen kaikki huoltanut muutamaankin otteeseen. 

Derbyssä se sitten tapahtui. Lemmyn nuppi alkoi oikuttelemaan kesken soundcheckin. Yksi PA-systeemiteknikoista avasi sen, ja ihmetteli mitä pitäisi tehdä. Melu kuulosti mielestäni likaisilta putken pinneiltä. Uskalsin avata suuni ja sanoin, että "pienen putsauksen pitäisi riittää".

Kun teknikko putsasi vahvistinta, pyysin samalla kuvauslupaa, ja se annettiin. Vahvistinta on modattu rankasti, mutta en koskaan lähtenyt vertaamaan sitä alkuperäisen kytkentäkaavioihin. Kokemus on osoittanut, ettei Lemmyn soundia tehdä parilla vastuksella tai konkalla. 

Lopuksi teknikko rapsutteli teräsharjalla karstoja ohjeitteni mukaan pois. Pika-apu tepsi ja hän kiitti avusta. Tästä sopi olla spontaanisti iloinen! Kuten rumputeknikkomme Karri Virtanen asian vaatimattomasti ilmoitti: "Kimmo korjasi Murder Onen". No ei nyt ihan, mutta melkein...

Lemmyn bassonurkkaus oli pyhin paikka koko kiertueella, tänne ei tohtinut mennä urkkimaan. Pari Rickenbackeria odotti siellä löylyttäjäänsä. Pakko sanoa, ettei tuohon bassosoundiin kyllästy millään. Se jaksoi hymyilyttää päivästä toiseen.

Lemmyn syntymäpäivä on jouluaattona, joten bassoteknikko/kitaraseppä TC Ellis antoi työnantajalleen kiertueen loppupuolella lahjansa ennakkoon. Case sisälsi custom-tehdyn kitaran, Jack Daniels-pullon, punaisen Marlboro-askin ja sytyttimen. Rock´n´roll vai miten se meni?

16.10.2013 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on toinen Custom Soundsin omistajista ja parantumaton kitaralaite-entusiasti.

LISÄÄ AIHEESTA:

  • TAD Biasmaster System BM2 jos vahvistimen putket pitää vaihtaa kesken kiertueen, tulee ne biasoida. Tämän laitteen käyttö ei vaadi sähkömiehen koulutusta, vaan sillä on helppo säätää uusien putkien lepovirta kohdalleen kenttäolosuhteissa.
  • PRF 6-68 Kontakt 220ml Jos putkien kannoissa on likaa, tällä ne saadaan pois. Tätä voi suihkuttaa surutta vahvistimen sisälle. Pahimmat korroosiot voi raapia pois harjalla. Hätätilateessa oma vanha hammasharjakin käy.

  • TAD 7025 WA TAD Highgrade Premium Selected yleisin vika vahvistimessa on mikrofoninen etuasteputki. Pitämällä mukana yhtä "varmaa" eli matalamikrofonista putkea ratkaiset 95% kaikista vahvistimia piinaavista ongelmista.

comments powered by Disqus