Mitä opin keikalla osa 5 – Hikoilu voi mykistää koko laitteiston

Kirjoitin jo aikaisemmin, mitä kosteus voi tehdä pedaalien liitännöille. Kun kuumuus nousee infernaalisiin lukemiin, voi ongelma äityä vielä pahemmaksi. Näin kävi kiertueen neljännellä keikalla.

LÄMPÖTILA OLI KOKO PÄIVÄN liki naurettava. Lämmittelybändin aikana yleisö oli pakkautunut saliin, ja kun vaihto alkoi, sieltä iskeytynyt kuuma ilma varoitti jo tulevasta. Tänään tulisi helvetin kuuma keikka!

Keikka alkoi ajallaan ja ongelmitta. Huomasin, että soittajilla kului vettä tavallista enemmän ja ettei lavalla riehuttu ihan samoin kuin muutama päivä aikaisemmin. Seisoin itse lavan takaosassa ja jouduin pyyhkimään valuvaa hikeä minuutin välin isolla froteepyyhkeellä. Ja minähän vain pysyttelin paikallani.

Kuulin korvamonitoristani kappaleiden välissä pientä rätinää ja aloin pelätä pahinta. Kestäisivätkö kamat tätä lämpötilaa? Korvakäytäväni olivat hiestä märät, eikä monitorointini ollut paras mahdollinen. Tuntui, että koko soundi alkoi hajota ja mössääntyä, mikä tapahtuu yleensä vasta loppukeikasta, kun soittimien kielet on ajettu aivan loppuun. Nyt oltiin kuitenkin vasta keikan alkupuolella.

MUUSIKKO VIITTILÖI minulle. Luulin aluksi, että halusi tarkistaa, onko vire pysynyt. Mielestäni se oli, ja näytin peukkua. Hän kutsui minua kuitenkin käsimerkein luokseen.

– Tämä ei ole kunnossa, jokin on paskana, hän sanoi ja näytti soitintaan.

Päässäni alkoi pyöriä adrenaliinin tukemana hahmotelma siitä, mikä voisi olla vikana. Pedaali, vahvistin, soittajan kuulokkeet, soitin, mikä?

Otin talkback-mikkini ja huusin monitoriteknikollemme, olivatko kaikki basson gainit kunnossa. Tällä halusin rajata ongelmaa. Ei kannata vaihtaa varavahvistinta, jos ei ole tietoa, missä on vika. Koska omat kuulokkeeni olivat hien kyllästämät, epäilin aluksi, että muusikonkin korvamonitorit olivat tukossa.

Monitorimies vastasi minulle, että DI-boksin soundi heittelee. Katsoin sitä ja sen liitäntöjä. Valo paloi normaalisti, joten oli syytä olettaa, että se oli kunnossa.

– Miten muut kanavat, ovatko kaikkien gainit kunnossa, huusin takaisin bändin soiton seasta.

– Kaikki kolme heittelevät, kuului vastaus.

Tästä edespäin minulle oli selvää, että vika oli soittimessa. Soittaja oli hikoillut valtoimenaan soittimen päälle, joten nappasin yhden lavapyyhkeistä ja pyyhin soitinta voimakkaasti. Räkläsin mikkivalitsinta hieman, ja soitto jatkui kappaleen väliosan lyhyen tauon jälkeen.

Pyysin korvamonitorointiini uhanalaista instrumenttia lujemmalle ja kuulin, kuinka se tuntui vaipuvan pois miksauksesta. Siellä se oli, mutta heikkona. Nappasin uuden soittimen telineestä, ja kun biisi oli saatu loppuun, mutetin signaalin, vaihdoin soittimen, laitoin plugi kiinni, otin muten pois ja homma pelitti.

Kiirehdin työpisteelleni ja avasin soittimen elektroniikan kolon. Se valui hikeä lattialle, joten juoksin hakemaan cateringista käsipyyhkeitä ja kuivasin sen läpikohtaisin. Pelkäsin, että sama toistuisi toisella soittimella. Otin varasoittimen langattoman pakin päältä imukykyisen rannenauhan ja kävin pujottamassa sen soittajan käteen seuraavan biisin jälkeen.

LOPPUKEIKKA SUJUI ONGELMITTA. Tajusin myöhemmin nukkumaan mennessäni, miksi moni hikoileva muusikko pitää ylipitkää rannenauhaa kädessään. Jos hiki valuu kielten päälle, ne kuolevat nopeasti, mutta pahimmillaan hiki oikosulkee soittimen elektroniikan. Niin kävi tänäkin iltana, eikä se ole välttämättä viimeinen kerta tämän syksyn aikana.

21.7.2017 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja raportoi sattumuksia ja kokemuksia tien päältä loppuvuoden ajan.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus