Mitä opin keikalla osa 16 – Kitarasoundit muutoksen kourissa

Kiertueiden ja festivaalien parhaita puolia on se, että niillä pääsee näkemään lähietäisyydeltä, miten muiden bändien kitaristit ja teknikot saavat soundinsa aikaan. Näin oli tälläkin kertaa.

Molemmat lämppärit luottivat mallintaviin laitteisiin ja ajoivat kitaransa suoraan pöytään. Koska soundcheck-ajat ovat lyhyemmät kuin illan pääesiintyjällä, tämä on usein järkevääkin. Pääesiintyjä ehtii hieromaan kitararigiään rauhassa ja optimoimaan laitteistonsa toiminnan.

Lentokeikoilla asiat ovat toisin jopa pääesiintyjälläkin. Vahvistimet vuokrataan paikallisesti, ja yleensä ne jättävät toivomisen varaa. Myönnän, että kaipaan tilannetta, jossa lentokeikat tehtäisiin aina mallintavilla vahvistimilla, niin että soundiin voisi luottaa, vaikka paikalliset olot olisivat kuinka hazardeja hyvänsä.

VENÄLÄISTEN JA ETELÄ-AMERIKKALAISTEN vuokravahvistimien kanssa tuskailu muistutti minua hedelmällisestä aamukahvikeskustelusta, jossa puimme erään kaverini kanssa läpi vaihtoehtoisia tapoja saada kitarasoundi yleisölle asti. Muitakin vaihtoehtoja tai niiden yhdistelmiä varmasti on, mutta nämä linjaukset olivat ne, jotka raapustin fläppitaulullemme aamuhämärän tunteina:

  1. SUORAAN VAHVISTIMESTA KAIUTTIMEEN. Perinteisin tapa on se, mistä sähkökitara lähti liikkeelle: kitara joko suoraan tai pedaalien kautta vahvistimeen ja sieltä kaiuttimesta ulos. Jos keikkapaikka on pieni, tämä riittää. Muuten kaiuttimen eteen voi asentaa mikin ja vahvistaa sitä edelleen yleisölle.
  2. MUOVIPLEKSI/ISO-KAAPPI. Koska mikittäminen on epätarkkaa ja vuodot voivat sekoittaa kokonaispakettia, alkuperäistä kuviota voidaan muuttaa niin, että vahvistimen ja kaiuttimen eteen laitetaan muovipleksi, tai vielä parempaa on, jos koko kaiutin saadaan laatikon sisään, jolloin puhutaan iso-kaapista (isolation).
  3. EMULAATIOBOKSI. Nykyään yhä useampi laittaa vahvistimen ja kaiuttimen väliin boksin, joka emuloi kaiuttimen toimintaa. Näissä on poikkeuksetta XLR-lähtö, josta miksaaja ottaa kitarasignaalin talteen. Kaiuttimia ei siis tässä skenaariossa mikitetä, mutta muuten kattaus on perinteinen.
  4. PÄÄTE LAUDASSA. Viime aikoina on ollut nähtävissä, että pedaalilautaan laitetaan vahvistimen etuastetta simuloiva pedaali, josta signaali syötetään laudassa olevaan pieneen päätevahvistimeen ja siitä suoraan kaiuttimeen, ja siitä signaali mikitetään tai napataan välistä miksaajalle emulaatioboksilla. Parhaassa tapauksessa päätteessä olisi suora XLR-lähtö. On selvää, että tämä tapa tulee yleistymään, ja olen seurannut sen kehitystä mielenkiinnolla. Muusikon koko paketti eli varsinainen käyttöliittymä sijaitsee tällöin siis pedaalilaudassa.
  5. MALLINTAVA VAHVISTIN. Toinen voimakkaasti yleistyvä tapa on soittaa kitaraa räkissä sijaitsevan mallintavan vahvistimen läpi, ja siinä voi olla mukana myös efektejä. Soittaja joko kontrolloi itse soundivaihtojaan erillisellä MIDI-ohjaimella, tai MIDI-käskyt syötetään suoraan laitteeseen lavalla sijaitsevasta tietokoneesta. Muusikolla voi olla kaiutin lavalla omaa kuunteluaan varten, mutta yhä useammin soundi tulee soittajalle vain korvamonitoreja pitkin. Lavalla kitarasta ei siis kuulu mitään.
  6. ÄÄNIKORTIN KAUTTA TIETOKONEESEEN. Edellisestä askel eteenpäin on kytkeä kitara suoraan äänikortin kautta lavalla sijaitsevaan tietokoneeseen, jolloin kaikki soundit ja soundivaihdot tulevat suoraan koneelta. Tämän tavan olisi luullut yleistyvän nopeammin, mutta silti tätä näkee yllättävän harvoin, ja kitaristit tuntuvat luottavan yhä räkkihardwareen kuten kohdassa viisi.
  7. DI-BOKSIN KAUTTA SUORAAN KONSOLIIN. Tulevaisuuden skenaario on, että kitara kytketään DI-boksiin ja siitä suoraan talon järjestelmään, jolloin kaikki soundit ja efektit tehdään digitaalisten mikserien omilla plugareilla. Välissä voi olla pedaalilauta, jos soittaja haluaa kontrolloida itse soundivaihtojaan, mutta kaikki vahvistinsoundit tulevat suoraan tiskistä. Näin ylimääräistä tietokonettakaan ei tarvita, vaan koko touhu nojaa samaan mikseriin.

TÄRKEINTÄ TOKI ON, että kitara ajaa asiansa siinä kontekstissa, missä sitä soitetaan. Jos kyseessä on kitaravetoinen classic rock -bändi, kaiuttimet lavalla ovat perusteltuja. Jos taas soitetaan suositun pop-artistin bändissä ja kitara on mukana vain tuomassa lisäsävyä ja rock-uskottavuutta, sen ääntä ei haluta lavalle sotkemaan asioita. Silloin miksaajan on helpompi laittaa se liki kuulumattomiin, kuten monet tuntuvatkin tekevän.

Jos taas soitat metallibändissä ja kitara halutaan selvästi esille ja toistumaan samanlaisena illasta toiseen, se on hyvä syöttää mallintavalla vahvistimella tarkasti ekvalisoituna suoraan linjaan, koska tällöin miksaajalla on eniten pelivaraa käytössään.

Katso siis peiliin ja kysy itseltäsi, mikä on soittimesi rooli bändissä, jossa soitat. Jos et tiedä sitä itse, kysy asiaa bändikaveriltasi tai bändin liideriltä. Viimeistään miksaaja osaa kertoa sinulle vastauksen.

24.11.2017 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja raportoi sattumuksia ja kokemuksia tien päältä loppuvuoden ajan.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus