Mitä opin keikalla osa 14 – Onko basisteissa eroa?

"Miksi tämän bändin basisti ei kuulosta yhtä hyvältä kuin meidän bändin? Teet töitä molemmille, joten miksi toisella on tuhti bassosoundi ja toisella ei?"

Olin sanaton. Tiesin kyllä vastauksen, mutten kehdannut sanoa sitä ääneen. Istuimme onnistuneen keikan jälkeen jatkoilla pramean hotellin meille varatussa loungessa. Takana oli onnistunut ilta, mutta tähän kysymykseen en voinut vastata, sillä se olisi pilannut tunnelman. Minulla oli vastaus huulillani jo tuolloin, ja se on pyörinyt mielessäni siitä asti.

ENSIMMÄINEN BASISTI soittaa heppoisen kevyellä bassolla, jossa on P-tyylinen mikki. Kaveri on taitava ja rauhallinen basisti, joka soittaa kieliä hiljaa näppäillen. Hän kytkee bassonsa bufferin kautta 2000-luvun alkupuolen vanhaan digitaaliseen multiefektiin, sitä kautta 70-luvun murolla olevaan putkivahvistimeen ja siitä keinokuorman kautta pöytään. DI-linja menee talon järjestelmään digitaalisen laitteen takapaneelista sen iänaikaisten A/D- ja D/A-muuntimien kautta. Efektejä käytetään vain mausteeksi.

TOINEN BASISTI soittaa tarkkaan valitulla P-basson kaulalla, joka on yhdistetty J-basson runkoon helsinkiläisellä eturivin soitinrakentajalla. Mikit ovat tehokkaita, ja molemmat ovat koko ajan päällä. Basso on painava, eikä soittajakaan ole kevyintä tekoa. Basso on B-vireessä, ja sen alin kieli on paksuudeltaan .135. Plekulla lyödään kovaa.

Tämä basisti syöttää signaalinsa kierrejohdolla basistin itsensä suunnittelemaan fuzziin ja siitä splitteriin. Ensimmäinen signaali syötetään fuzzin kautta vahvistimeen ja siitä emulaatioboksin kautta pöytään. Toinen signaali syötetään ensiksi DI-boksiin, ja siitä se linkitetään toiseen vahvistimeen, joka on ajettu hieman murolle. Kun tätä vahvistinta ajetaan yhdessä fuzz-vahvistimen kanssa, tulos on murskaava, mutta basson perusluonne kuitenkin säilyy. Varsinainen juju on kuitenkin vasta tulossa.

Edellä mainitun DI-boksin valinta oli pitkä prosessi. Olin läsnä studiosessiossa, jossa tämä jälkimmäinen basisti kokeili kolmea eri maailmanluokan DI-boksia, jotka kaikki olivat valtavia ja sisälsivät putkia ja muuta elektroniikkaa. Tämä harvinaisuus valittiin parhaaksi ja otettiin mukaan keikoille.

Kolmas käytössä oleva signaali kytketään DI-boksista suoraan talon järjestelmään, joten sen signaalitie on paljon lyhyempi kuin vahvistimien läpi kulkevan signaalin, joka joutuu kulkemaan kymmenien komponenttien ja kaiutinjohdon läpi. Tuloksena on pienoinen vaihevirhe. Tämä ratkaistaan asentamalla DI-boksin perään laite, joka hidastaa signaalin samaan vaiheeseen vahvistimista ja kaiuttimesta ulos tulevan signaalin kanssa. Olin paikalla, kun tämä boksi otettiin käyttöön, ja eron kuuli heti jo lavalla puhumattakaan siitä, miltä se kuulosti PA:n läpi. Kun tämän maailman parhaisiin kuuluvan DI-boksin siis yhdistää oikeassa vaiheessa olevaan kahteen erisoundiseen putkivahvistimeen, tulos on todella potkiva ja murea. Koko signaalitie on loppuun asti mietitty, ja siihen on käytetty paljon aikaa ja vaivaa.

TÄMÄ VASTAUS olisi ollut helppo lausua tuona iltana ääneen, mutta en tiedä, olisiko se tyydyttänyt kysyjää. Jos nämä kaksi basistia soittaisivat vierekkäin, ero olisi kuin yöllä ja päivällä.

Soittajia on monenlaisia ja kaikilla on paikkansa, mutta vaikka muusikko olisi kuinka taitava, loppusilaus tulee lopulta kuitenkin vain intohimosta ja vaivannäöstä omaa tekemistä kohtaan. Jos sinulla ei ole niitä, sinulla ei ole soundiakaan, ja ilman soundia basisti ei ole mitään, sillä kuka tahansa osaa pompottaa kahdeksasosia taimissa.

9.11.2017 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja raportoi sattumuksia ja kokemuksia tien päältä loppuvuoden ajan.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus