Mitä opin keikalla osa 13 – Vaaran maku kuuluu livemusiikkiin

Olen hionut koko viime viikon liverigiämme ja pohtinut, miten saisin optimoitua kaikki sen osaset niin, että soundi palvelisi kaikilla vaadituilla tavoilla. Viimeisin askel tässä missiossa on hallittu akustinen kierto eli feedback. Vaikka kierto on ollutkin hallussamme Euroopan backlinella, vasta muutaman keikan jälkeen sain jenkkibacklinenkin soimaan joka nuotilla juuri niin kuin olin toivonut.

Kun puhun kierrosta, en puhu nyt punk-keikkojen korvia repivästä vinkunasta, vaan mehukkaasta, harmonisesta mutta silti vaaran makua uhkuvasta ujelluksesta, joka tapahtuu juuri soittajan sitä halutessa ja eri taajuuksilla riippuen siitä, mitä kierron avulla halutaan tulkita.

PARHAIMMILLAAN yliohjatun sähkökitaran signaalitie on optimoitu niin, että kitaran mikki poimii kaiuttimesta takaisin sinne vahvistimen kautta vietyä soittoa, toistaa sitä uudelleen kitaran mikin kautta ja alkaa näin kierrättää soundia loputtomasti mikin ja kaiuttimen välillä, vaikka soittimella ei soittaisikaan mitään. Huomattavaa on, ettei tähän tarvita välttämättä kovia tehoja, vaan kierto on mahdollista saada aikaan hiljaisellakin äänenpaineella, kunhan järjestelmän kaikki osat ovat tarkkaan harkittuja.

Mikkien teho, niiden korkeus kieleen, langattoman ulostulotaso, johtojen kapasitanssiarvo (eli se, millä taajuusalueella kitaran mikki operoi), eri gain-asteiden tasot, wah-pedaalin Q-arvo, bufferien määrä, signaalin vienti takaisin vahvistimelle, vahvistimen säädöt, kaiutinjohdot ja lopuksi myös itse kaiutin vaikuttavat kaikki siihen, miten ja missä rekisterissä järjestelmä tuottaa halutunlaista kiertoa.

Hallitsematon, korkea vinkuna on osoitus puutteellisesta laitesuunnittelusta. Vuosikymmenten ajan yleisin syy tähän meluun olivat onnettoman halvat ja hutiloidusti käämityt kitaran mikit. Nykyään jopa halpojen kitaroiden mikit ovat kelvollisia, mutta johdot voivat olla heikkolaatuisia. Joskus puutteellista soittotekniikkaa on yritetty korjata annostelemalla vahvistimeen liikaa etuastegainia. Hevikitaristit ovat aina olleet mestareita joko sulkemaan nopeasti kitaransa volumen tai vaihtamaan mikkikytkimen kaulamikille (joka on siis ollut poissa päältä), tai polkaisemaan virittimensä päälle oikeassa kohdassa. Nämä kaikki ovat toimivia keinoja, mutta ne ovat vain hätäratkaisuja eivätkä poista todellista ongelmaa.

TÄRKEIN OIVALLUS kitaran oikeanlaisen kierron aikaansaamisessa piilikin siinä, että aloin ymmärtää sen syttymisen luonnetta. Soitettu nuotti tuottaa soittimessa aina yläsävelsarjoja, ja jos kaikki yläkielet ovat vapaina, kitara voi joko kiertää hallitsemattomasti tai ei lainkaan.

Kokeile soittaa eri nuotteja A- ja D-kieliltä ja anna niiden soida pitkään. Pidä oikean käden vapailla sormilla kiinni joko ylä-E- tai B-kielestä. Soittamastasi nuotista riippuen jommankumman kielen sammuttaminen tuo hienoja tuloksia ja muuttaa kierron harmonista suhdetta perusääneen.

Kierto ei myöskään synny aina toivotusti, jos seisoo poikittain kaapin edessä. Käännä kitaran kaulaa kaiuttimeen päin niin, että sen lapa osoittaa suoraan kaappiin. Tällöin pienikin vartalon asennon korjaus muuttaa sekä kierron voimakkuutta että taajuutta ja tuottaa korvia hiveleviä tuloksia. Kierto tapahtuu nyt kitaran mikkiin nähden pituussuunnassa eikä poikkisuunnassa. Sama pätee takaperin eli soittamalla hieman kylki edellä kaappiin päin.

Jos soundissasi on paljon gainia ja vaikkapa kovaa suhisevia säröpedaaleita, voit kytkeä ketjuusi kunnollisen noise suppressorin. Se haistaa, mikä kitaran mikeistä tulevasta informaatiosta on relevanttia ja mikä ei. Laitteen herkkyyttä voi säätää niin, että kitara kiertää hallitusti.

Nämäkään vinkit eivät aina riitä. Hallitun kierron voi saada aikaan, jos kitaristi soittaa kaiuttimen lähellä, mutta entä jos onkin kaukana kaapeista, tai mikä pahinta, lavalla ei ole kaappia lainkaan?

VIIME KESÄNÄ olin töissä muutamilla ulkoilmafestivaaleilla. Vaikka etäisyys kitarakaappeihin oli sama kuin sisätiloissa, en saanut kitaraa kiertämään soundcheckissä samoin kuin klubikeikoilla, sillä tila ja PA vaikuttavat myös suuresti siihen, miten kierto syntyy (tai ei synny). Avoin ulkotila ei lyö soundia takaisin lavalle eikä huoneen heijastumista ole apua kierron luomisessa.

Tilanne tuskastutti minua, joten pyysin monitoriteknikkoamme avaamaan kitaraa lavan etureunan kulmamonitoreihin niin, että tietyissä kohdissa kitara saataisiin kiertämään hallitusti. Normaalisti kulmat olivat lavalla vain varajärjestelmänä, sillä koko bändi käytti korvamonitoreja. Ohjasimme kitaran omaan kanavaansa ja kokeilimme ekvalisoida sitä eri tavoin. Tämä toimi loistavasti, eikä satunnainen kulmasta huutanut kitara siellä täällä haitannut keikalla ketään.

ONGELMAT kitaran orgaanisuuden katoamisessa tuntuvat lisääntyvän sitä mukaa kuin muusikot siirtyvät enenevissä määrin käyttämään mallintavia laitteita. Muistan lukeneeni jo 90-luvun alussa, kuinka eräs jenkkikitaristi oli sijoitellut pieniä kombovahvistimia ympäri lavaa niin, että hän sai soittimensa kiertämään, vaikka hän ei ollutkaan kaiuttimensa edessä. Väittäisin, että tämä teki suuren lisän muuten suhteellisen maltillisella särösoundilla soittaneen kitaristin ilmaisuun. Tätä kikkaa voi hyvin käyttää hyväkseen mallintavien soundien tukena, eikä kaiuttimen tarvitse olla kovinkaan kaksinen. Sen sijoittelu on tärkeämpää, eikä ole tavatonta, että kitaristille jopa teipataan lavalle kohta, jossa kitaraa käydään kierrättämässä.

Suurempi muutos piilee siinä, että nuoret muusikot ottavat jo lähtökohdakseen mallinnetun soundin. He eivät enää ajattele sähkökitaraa orgaanisena kokonaisuutena, jonka tulisi reagoida akustiikan peruslakeihin. Sähkökitara edustaa heille jotain aivan muuta. En halua olla jarruna kehitykselle, mutta sellainen soundi, joka ei kierrä vaikka kuinka yrittäisi, on mielestäni eloton, vaikka moderneja hevityylejä soittavat muusikot olisivatkin eri mieltä. Jos kitarassa ei ole luonnollista sustainia ja se sammuu heti pitkiksi tarkoitetuissa nuoteissa, mielestäni ei voida puhua rankasta kitarasoundista. Sellaisesta, jonka avulla oma sukupolveni kapinoi vanhempiaan vastaan. Sellaisesta, jota kuunnellessa tunsi olevansa elossa ja eli koko ajan jännityksessä miettien, mitäköhän seuraavaksi tapahtuu.

TIEDÄN, että olosuhteet tällä kiertueella tulevat muuttumaan päivittäin, mutta olen jo nyt monta askelta pidemmällä loppuun asti mietityn rigin suunnittelussa. Tulen vieläkin testaamaan päivittäin eri kiertopisteitä lavalla ja turvautumaan tarvittaessa kulmamonitorien apuun. Aina en tässä onnistu, enkä edes pahoita siitä mieltäni, sillä tiedän, että huomenna on uusi päivä. Lopettaakaan en aio, ennen kuin tilanne on täysin omassa hallinnassani. Mielestäni sinunkaan ei pitäisi.

1.11.2017 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja raportoi sattumuksia ja kokemuksia tien päältä loppuvuoden ajan.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus