Mitä opin keikalla osa 10 – Ylimääräinen mies

Bändien mukana kulkeva henkilökunta on kustannussyistä tarkoin rajattua. Lennot, hotellit, viisumit, työluvat ynnä muut maksavat ja vähentävät artistille keikkapalkkiosta jäävää osuutta. Jos keikka sattuu olemaan kotikaupungissa, asetelma on tietysti eri.

Olen nähnyt ulkomaisten bändien kiertueilla tilanteita, joissa vanhemman teknikon mukana kulkee nuorempi ja ripeämpi kaveri. Tämä on periaatteessa täydellinen match. Harmaahapsun kokemus yhdistyy kisällin intoon. Jotkut legendaariset ulkomaiset ääniteknikot istuvat keikan aikana tuolissa, kun avuksi otettu insinööri tekee varsinaisen työn. Tämä on todellista luksusta, eikä siihen ole useinkaan kotimaassa mahdollisuutta.

HEINÄKUUN ALUSSA aivan Helsingin keskustaan sattui korkean profiilin keikka, johon sain ensimmäistä kertaa mukaan kakkosmiehen. Tämä takaisi, että keikka saataisiin kunnialla maaliin, vaikka keikan aikana tapahtuisi mitä. No, kaikki meni lopulta täydellisyyttä hipoen, mutta ei kakkosmies ollut turhaan mukana. Päinvastoin.

Bändin teknikot ovat tiiviisti kiinni työssään, ja jos keikan kasausvaiheessa ilmenee mitään yllättävää, voi ylimääräinen rasti tuntua ylivoimaiselta. Aikataulu on ennalta määrätty ja oma työprosessi kiveen hakattu, eikä niistä käy poikkeaminen.

OLIMME HAAVEILLEET teknikkokollegani kanssa yhden bändin muusikon lavakuunteluun liittyvien laitteiden selkiyttämisestä jo jonkin aikaa, mutta niin vain homma oli jäänyt tekemättä. Taas kerran tämä tulevia keikkoja silmällä pitäen tärkeä modifiointi uhkasi jäädä.

– Olen valmis, joten tehdäänkö nyt se installaatio, kysyin kollegaltani.
– Ei ehdi, on vain puoli tuntia aikaa. Tehdään linjacheckin jälkeen, kuului vastaus.
– Sehän on puolessa tunnissa jo tehty, huikkasin ja pyysin lisävahvistustamme katsomaan, mistä oli kyse.

Neuvoimme hänelle, mitä haluaisimme hänen tekevän, ja hän ryhtyi hommiin. Minä ja teknikkokollegani jatkoimme omia hommiani. Vaikka olin jo valmis, jatkoin valmistavilla töillä, jotka tekisin normaalisti vasta linjacheckin jälkeen. Näin pääsisin nopeammin lepäämään ja valmistautumaan illan keikkaan.

Installaatio valmistui minuutilleen, ja niin vain homma oli paketissa, kun aloitimme linjacheckin. Pystyimme nyt myös tsekkaamaan kitaraa, bassoa ja rumpuja yhtä aikaa, koska meitä oli kolme. Miksaaja oli mielissään, ja hän sai loistavat asetelmat keikan alkua ajatellen ja kaivoi esiin tärkeitä taajuuksia kielisoittimista.

Tämä oli varmastikin ainoa mahdollisuuteni käyttää aputeknikkoa kiertueen aikana. Budjetit ovat tiukkoja, ja kyllähän homma hoituu minimimiehitykselläkin. Valoihin ja pyroihin voidaan toki satsata roppakaupalla rahaa, mutta asioihin, jotka eivät suoraan näy yleisölle, suhtaudutaan talouspuolella nihkeämmin. Tässä ei ole mitään väärää.

ONGELMA nuorten mukaan ottamisessa on pikemminkin teknikkojen asenteessa. Kokenut karju on itsetunnoltaan voimakas eikä halua antaa pienintäkään merkkiä heikkoudestaan saati opettaa töitään muille. ”Minä kyllä hoidan oman tonttini”, voisi lukea vaikka hänen T-paidassaan. Itse en näe asiaa näin. Näen, että ainoa keino jatkaa teknikkojen perinnettä eteenpäin on opettaa nuorempaa sukupolvea. Jos mahdollisuuksia vain on, mikään ei opeta heitä paremmin kuin päästä osaksi crewiä ja saada ottaa vastuuta. Tämä on monessa käsityössä pitkään toiminut tapa opettaa perinnettä eteenpäin.

Tiedän hoitavani homman maaliin tulevilla syksyn keikoilla, mutten aio olla maailman tolppana ja jatkaa kitarateknikon työtä lopun ikääni. Sukupolvenvaihdos tapahtuu luontevammin, kun sitä edesauttaa itse.

16.9.2017 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja raportoi sattumuksia ja kokemuksia tien päältä loppuvuoden ajan.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus