Kirjoitin jo aikaisemmin, mitä kosteus voi tehdä pedaalien liitännöille. Kun kuumuus nousee infernaalisiin lukemiin, voi ongelma äityä vielä pahemmaksi. Näin kävi kiertueen neljännellä keikalla.

Miten saada puhdas soundi särövahvistimesta, etenkin jos käytössä on pari fuzzia, jotka ovat koko ajan päällä?

Olen saarnannut toistuvasti plugi­–jakki-liittimien puhdistamisen tärkeydestä, joten olen alkanut pitää tätä käytäntöä jo itsestäänselvyytenä. Kiertueen ensimmäisellä keikalla löysin itseni kuitenkin tilanteesta, jossa minulla ei ollut tarvittavia puhdistusaineita käytössäni.

Keikkamuusikon tai -teknikon työssä ei liene mitään haastavampaa kuin festivaalit, joissa bändien väliset vaihdot pitää toteuttaa ripeästi.

Vietin kesäkuisen viikon aikana yhteensä kolme päivää kahden eri bändin tuotantotreeneissä. Molemmat valmistautuivat keikkoihin ottamalla paikalle koko kalustonsa ja tekniikkansa, ja he soittivat kaikki keikkasettiin kaavaillut biisinsä pariin kertaan läpi.

Kemper on ollut niin monen bändin valinta kiertueilla, ja merkin käyttäjäkunta on sen verran vakuuttava, ettei ole syytä epäillä laitteen erinomaisuutta. Vai onko? Otin yhteyttä kolmeen tuntemaani Kemperin käyttäjään, joiden kanssa olen ollut aikaisemminkin tiiviissä yhteistyössä.

Yksi käytetyimmistä sanoista kiertueilla on ”spare”, jolla tarkoitetaan varalle otettavaa, identtistä ja toimivaksi havaittua korvaavaa laitetta. Spare pidetään esiintymisen aikana helposti saatavilla ja nopeasti kytkettävissä. Sillä pitää pystyä nopeasti korvaamaan äkillisesti rikkoutunut instrumentti tai laitteiston osa.

Haloo Helsinki! Hartwall-areenalla oli paitsi visuaalisuuden myös soundien juhlaa. Kaikki kitaraosuudet soitettiin Kemperin profiloivan vahvistimen läpi. Vaikka kuinka kuuntelisin ja analysoisin, en pystyisi erottamaan soundeja laadukkaasta putkivahvistimesta.

Ennemmin tai myöhemmin keikkaileva kitaristi tai bändi kohtaa tilanteen, jossa keikalle ei voidakaan ottaa tuttuja ja turvallisia omia vahvistimia, räkkejä ja kaiutinkaappeja, vaan on vedettävä vuokrakamoilla.

Tulinen hiekka polttelee käsiäni. Istun iltapäivän paahtavassa auringossa ja odottelen bändiä lavalle. Vuosi on 1992, ja lavalle on juuri astumassa Kingston Wall. En ole vielä kuullut bändiä, mutta olen kyllä kuullut siitä. Helsingin muusikkopiirit eivät juuri muusta ole puhuneetkaan viimeisen vuoden aikana.

Onko festareilla hauskaa? Riippuu keneltä kysyy. Yleisö ottaa ilon irti, mutta bändeille ja heidän teknikoilleen festivaalit ovat haastavin paikka mitä alalla on tarjottavana. Lue tästä vinkkejä onnistuneen festarikeikan läpiviemiseksi!

Tunne mikä soittajan valtaa, kun laitteisto reistailee keskellä urasi tärkeintä esiintymistä. Kauhu, mikä riipii alkunauhan soidessa kun vahvistimesta ei kuulu pihaustakaan. Heikotus, kun edessäsi on sumea näkymä eri johtoja ja efektejä.

Kitarateknikon työssä onkin varauduttava aina pahimpaan. Sovitettu setti pääteputkia ja matalamikrofonisia etuasteputkia takaavat, että hädän tullen vahvistin voidaan huoltaa ja pitää toimintakuntoisena.

Luonteva tapa nähdä kulissien takaista elämää maailmantähtien keikoilla on hakeutua töihin paikalliseksi apukädeksi. Työ on fyysisesti rankkaa, mutta toisaalta sinun ei oleteta osaavan mitään. Kyseessä onkin ehdottomasti yksi helpoimmista tavoista saada ruohonjuuritason oppia kitarateknikon työhön.

Ampeg on ollut vuosikymmenien ajan synonyymi luotettavalle bassovahvistimelle. Siksi sen kompurointi viime dekadin lopussa oli surullista katseltavaa. Tästä muodostui oman elämäni "Fender goes to CBS" -saaga, eli kuinka tunnettu merkki voidaan ajaa häikäilemättömästi alas dollarin kuvat silmissä!

Kiertue Euroopassa on kuin pienimuotoinen sotilasoperaatio. Onhan koko kiertämisen ammattilaisten historia sidoksissa sotaan. Ensimmäiset roudarit 70-luvulla olivat Vietnamin veteraaneja, jotka löysivät uuden ammatin itselleen bändien palveluksessa.

Tänään alkaisi erään maamme kansallisikonin juhlakiertue, jolla Ismo Alanko soittaa kappaleita koko uraltaan. Mielenkiintoista ja kuten tulemme huomaamaan, haastavaa ja koskettavaakin.

Miten jättää itsestään keikkapaikalla unohtumaton vaikutelma? Minäpä kerron. Ota hyvä asento ja lähde mukaani ikimuistoiselle kiertueen avauskeikalle Helsingin Tavastialle.

Yksi Michael Monroen uran käännekohtia oli kiertue Motörheadin lämmittelijänä marraskuussa 2010. Kiertue oli kaikin puolin mielenkiintoinen, eikä vähiten itse pääbändin takia. Lemmyn remmissä saarivaltakuntakin näyttäytyy eri valossa, vai kuinka?

Helsingissä vietettiin viime viikonloppuna todellista musadiggarin juhlapäivää. Samalle lauantaille oli osunut ydinkeskustaan kaksi maamme eturivin bändiä. Molemmat edustavat metalligenren äärilaitoja. Children Of Bodom rankentaa ilmaisuaan vuosi vuodelta ja niittää raja-aitoja sileäksi ympäri maailmaa. Reckless Love luottaa 1980-luvun Glamrock-perinteeseen, ja tekee sen mainiosti.