Olen ollut nyt tien päällä yhtäjaksoisesti vähän yli seitsemän viikkoa. Viime päivinä olen pohtinut yhä kiihtyvään tahtiin sitä, kuinka erilaisina sähkökitara ja sen signaalitie näyttäytyvät kiertueella kuin ne ovat kotipajallani Kruununhaassa. Monet asiat, jotka ovat todella olennaisia soitinkaupassa, eivät paina täällä paskan vertaa.

Puimme erään tuttuni kanssa läpi vaihtoehtoisia tapoja saada kitarasoundi yleisölle asti. Muitakin vaihtoehtoja tai niiden yhdistelmiä varmasti on, mutta nämä linjaukset olivat ne, jotka raapustin fläppitaulullemme aamuhämärän tunteina.

Tiedätkö seuraavan lainalaisuuden? Ammatikseen keikkaileva bändi on aina sentilleen samassa paikassa lavalla, vaikka lavan koko vaihtelisi metritolkulla. Kitara- ja bassokamojen paikka suhteessa rumpuihin tai lavan etureunaan ei siis vaihdu lavan koon mukaan.

"Miksi tämän bändin basisti ei kuulosta yhtä hyvältä kuin meidän bändin? Teet töitä molemmille, joten miksi toisella on tuhti bassosoundi ja toisella ei?"

Olen hionut koko viime viikon liverigiämme ja pohtinut, miten saisin optimoitua kaikki sen osaset niin, että soundi palvelisi kaikilla vaadituilla tavoilla. Viimeisin askel tässä missiossa on hallittu akustinen kierto eli feedback.

Olen keskustellut useiden kitaristien kanssa tästä samasta ongelmasta, jonka kanssa painin viimeksi eilen.

Minulta on kysytty useaan otteeseen, miten kitaristin pitäisi valmistautua jenkkikeikkoja varten, sillä Yhdysvalloissa operoidaan eri sähköllä, eivätkä omat laitteemme toimi siellä sellaisinaan.

Olen nähnyt ulkomaisten bändien kiertueilla tilanteita, joissa vanhemman teknikon mukana kulkee nuorempi ja ripeämpi kaveri. Tämä on periaatteessa täydellinen match. Harmaahapsun kokemus yhdistyy kisällin intoon. Tämä on todellista luksusta, eikä siihen ole useinkaan kotimaassa mahdollisuutta.

Viime viikonloppu festivaaleilla muistutti minua taas siitä, kuinka vahvasti tähtikulttuuri vetoaa joihinkin ihmisiin. Tämän seurauksena lavan sivuilla on pahimmillaan kova tungos bändien esiintymisen aikana.

Tätä kirjoittaessa takana ovat kahdet Suomen kesän festivaalit, ja molemmilla keli on ollut sateinen ja hyytävä. Festivaalien lavojen katot ovat ammattitasoa, joten pääasialliseksi ongelmaksi jää lämpötila tai pitemminkin sen puute.

Olen kauhistellut kitaran kielten laatueroja eri merkkien välillä ennenkin, mutta olen välillä unohtanut kaupalla päivystäessäni, kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Lisäksi olen toisinaan pitänyt mielipiteeni omana tietonani, etten suututtaisi jonkin merkin maahantuojaa kertomalla rehellisesti, kuinka luokattomia minkäkin valmistajan kielet todellisuudessa ovat.

Olen kuullut tarinoita, joissa varalle otettu vahvistin on lojunut auton takaosassa silloin, kun sitä olisi tarvittu kesken keikkaa. Minusta tämä on käsittämätöntä, ja vain välinpitämätön muusikko tai teknikko voi syyllistyä tällaiseen kardinaalivirheeseen.

Kirjoitin jo aikaisemmin, mitä kosteus voi tehdä pedaalien liitännöille. Kun kuumuus nousee infernaalisiin lukemiin, voi ongelma äityä vielä pahemmaksi. Näin kävi kiertueen neljännellä keikalla.

Miten saada puhdas soundi särövahvistimesta, etenkin jos käytössä on pari fuzzia, jotka ovat koko ajan päällä?

Olen saarnannut toistuvasti plugi­–jakki-liittimien puhdistamisen tärkeydestä, joten olen alkanut pitää tätä käytäntöä jo itsestäänselvyytenä. Kiertueen ensimmäisellä keikalla löysin itseni kuitenkin tilanteesta, jossa minulla ei ollut tarvittavia puhdistusaineita käytössäni.

Keikkamuusikon tai -teknikon työssä ei liene mitään haastavampaa kuin festivaalit, joissa bändien väliset vaihdot pitää toteuttaa ripeästi.

Vietin kesäkuisen viikon aikana yhteensä kolme päivää kahden eri bändin tuotantotreeneissä. Molemmat valmistautuivat keikkoihin ottamalla paikalle koko kalustonsa ja tekniikkansa, ja he soittivat kaikki keikkasettiin kaavaillut biisinsä pariin kertaan läpi.

Tämä artikkeli on siirtynyt osaksi Custom Boardsin blogia.

Yksi käytetyimmistä sanoista kiertueilla on ”spare”, jolla tarkoitetaan varalle otettavaa, identtistä ja toimivaksi havaittua korvaavaa laitetta. Spare pidetään esiintymisen aikana helposti saatavilla ja nopeasti kytkettävissä. Sillä pitää pystyä nopeasti korvaamaan äkillisesti rikkoutunut instrumentti tai laitteiston osa.

Tämä artikkeli on siirtynyt osaksi Custom Boardsin blogia.

Tulinen hiekka polttelee käsiäni. Istun iltapäivän paahtavassa auringossa ja odottelen bändiä lavalle. Vuosi on 1992, ja lavalle on juuri astumassa Kingston Wall. En ole vielä kuullut bändiä, mutta olen kyllä kuullut siitä. Helsingin muusikkopiirit eivät juuri muusta ole puhuneetkaan viimeisen vuoden aikana.

Onko festareilla hauskaa? Riippuu keneltä kysyy. Yleisö ottaa ilon irti, mutta bändeille ja heidän teknikoilleen festivaalit ovat haastavin paikka mitä alalla on tarjottavana. Lue tästä vinkkejä onnistuneen festarikeikan läpiviemiseksi!

Tunne mikä soittajan valtaa, kun laitteisto reistailee keskellä urasi tärkeintä esiintymistä. Kauhu, mikä riipii alkunauhan soidessa kun vahvistimesta ei kuulu pihaustakaan. Heikotus, kun edessäsi on sumea näkymä eri johtoja ja efektejä.

Kitarateknikon työssä onkin varauduttava aina pahimpaan. Sovitettu setti pääteputkia ja matalamikrofonisia etuasteputkia takaavat, että hädän tullen vahvistin voidaan huoltaa ja pitää toimintakuntoisena.