Mitä opin vuonna 2015?

Vuoden tauko kitarateknikon töistä tekee hyvää ihmiselle. Päätin kuitenkin keväällä, että pitääkseni ammattitaitoni relevanttina on minun käytävä välillä myös keikoilla. Halusin ennen kaikkea nähdä miten Custom Boards -laudat pärjäävät tien päällä, mitä uusia laitteita festarilavoilta löytyy ja mikä musiikissa on lopulta tärkeää? Onko se tietty transistori overdrive-pedaalissa vai se, että kamat ylipäätänsä toimivat? Vai kenties interaktio yhtyeen ja yleisön välillä? 

Keikkakesä alkoi Suomen festareilta. Sitä seurasi pariviikkoinen Euroopan-klubikiertue, hallikiertue Venäjällä, reissut Japaniin ja Etelä-Amerikkaan, josta Englannin kautta kotoiselle Helldone-festivaalille. Minulla oli ilo työskennellä Don Huonoille, The Rasmukselle, Kingston Wallille ja HIMille. Muitakin keikkoja olisi ollut tarjolla, mutta näilläkin sai oman aikataulunsa tukkoon ja elämänrytminsä sekaisin.

Halusin myös oppia uutta, sillä vanhoihin maneereihinikin voi oppia suhtautumaan täysin uudella tavoin. Uusien haasteiden edessä syntyy tuoreita oivalluksia ja samalla voi päästä vanhoista mieleenpinttymistä eroon.

Tässä on Top 10 -listaus asioista, jotka kiinnittävät huomioni vuonna 2015:

  1. Vaikeinta kiertämisessä on pitää läpimärät kitarahihnat kuivina. Niiden säilyttäminen ja kuljettaminen on haastavaa puuhaa. Kitaralaukussa ne ruostuttavat soittimen metalliosat, muiden tavaroiden seassa ne tartuttavat hajunsa kaikkialle. Paras ratkaisu lentokeikoilla on symbaalilaukku. Siellä hihnat eivät saa tuhoa aikaan, sillä pellit ovat käsiteltyjä ruosteen varalta.
  2. Ei se saatko kitaran vireeseen vaan pitääkö vire. Edistyin mielestäni huimasti kitaran virittämisessä. Asiakkaani saattoi soittaa yhdeksänkin biisiä virittämättä soitintaan. Ennen virityskoneistoa kopeloitiin jo kolmen biisin jälkeen, mutta ei enää. Ratkaisuna on järjestelmällinen soittimen paapominen, metalliosien voitelu, kielten oikeaoppinen kiinnitys, venyttely neljällä eri tapaa, aina samalla lailla. Soittelua ja rämpyttelyä. Lämpotilan vaalimista. Lämmittelyä soittimen kanssa niin, että se on valmis kun artisti aloittaa sillä keikkansa.
  3. Yhden kynän sääntö. On äärimmäisen haastavaa pitää yhdestä tussista, yksistä hanskoista ja yhdestä tupakansytyttimestä huolta kun paikat vaihtuvat koko ajan, eikä pesäpaikkaa ole. Todellinen haaste, jonka vaikeuden näkee aitiopaikalta kun kiertueella on mukana joku kokematon henkilö. Tämä on harjoittelun arvoinen asia ihan kotitoimistossakin: pärjäätkö yhdellä kynällä koko viikon? 
  4. Kitarateknikko tekee joskus töitä kahdelle bändille saman illan aikana. Jos molemmat ovat "tasa-arvoisia" ja kuljettavat omaa laitteistoansa mukana, on päivän kulussa hieman pähkäilemistä. Huomasin, että pärjäsin paremmin kasaamalla molemmat backlinet samaan aikaan, vaihe vaiheelta, enkä peränjälkeen kuten olin ennen tehnyt. Vaikka tämä järjestelmä vie enemmän aikaa per työvaihe, kannattaa se silti. On hankalaa vaihtaa mielentilaansa edestakaisin niin, että kytkemisen ja hienosäädön jälkeen aloittaisin taas nollasta availemaan keissejä toisen bändin kanssa.
  5. Vuokralaitteisto tuo haasteita kitarateknikolle. Sinun pitäisi loihtia samat soundit kuin omilla kamoillasi, mutta täysin eri merkkisillä laitteilla. Lisäksi vuokravahvistimien pääteputket ovat usein loppuun ajettuja, kaapeista puhumattakaan. Terve lähestymistapa on konsultoida monitorimiksaajaa, etenkin jos bändi käyttää korvamonitoreja. Unohdetaan vahvistimen EQ:n perusteet, pistetään luurit korville ja säädetään ensiksi monitoritiskin gainit, sitten EQ vastaamaan mahdollisimman lähellä sitä kuulokuvaa mihin monitoroinnissa on totuttu. Näin artisti on tyytyväinen, vaikka vahvistimena olisi joku moderni ei-niin-toivuttu malli. Perinteinen vaihtoehto olisi hakea soundia stäkin edessä ja saada se mahdollisimman miellyttäväksi. Totuus piilee kuitenkin muualla.
  6. Lentoyhtiöiden painorajoitukset muokkaavat backlinen kokoa niin, että jokaisen yksikön tulisi pysyä alle 23:ssa kilossa. Koska Gibsonin kitarat painavat laukkuineen noin kahdeksan ja puoli kiloa kannattaa ne teipata yhteen, sillä näin saadaan sisään kaksi yhden hinnalla. Mutta millä teipillä? Bändien mukana kulkee yleensä mustaa Gaffaa, joka on ikävän jäykkää ja turhan kallistakin. Teippaukset kannattaa hoitaa muovisella pakkausteipillä, jonka elastisuus jo muotoiltavuus ovat omiaan tähän hommaan. Samalla teipillä varmistetaan myös räkkien kannet ja kitaralaukkujen lukot. Oma rulla mukaan lentokeikoille!
  7. Lentoyhtiöt ovat armottomia matkalaukuille, tämän tiesin jo entuudestaan. Pedaalilaudat tulevat hurjan näköisinä perille, vaikka pedaalit olisi teipattu kuinka varmasti Dual Lockilla lautaan. Avainasemassa ongelmavapaaseen keikkaan onkin jokaisen liitännän tarkistaminen kuljetuksen jälkeen. Seuraavaksi varmistetaan vedonpoistot. Kaappipiuhat asetellaan niin, etteivät ne roiku oman painonsa varassa. Virtajohdot samoin. Adapterit eri maiden sähköihin varmistetaan tarvittaessa teippaamalle ne kunnolla kiinni. Koko järjestelmän johdotus pitää olla mietitty niin ettei ongelmakohtia synny. Ei liian jyrkkiä kulmia liittimien vieressä vaan kauniita kaaria! Jos tämä vaihe tehdään kunnolla, ei ongelmia ilmaannu keikkojen aikana.
  8. Vanhuus ei tule yksin. Mukanani kulki pari yllättävääkin omaa hyvinvointia lisäävää asiaa. Kotoa napattu vähän käytetty pyyhe, jonka tuoksu sopivasti vähentää koti-ikävää kun ollaan Etelä-Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa. Mökiltä tutut kostutetut vauvapyyhkeet takaavat, että kädet pysyvät puhtaana kitaroita hipelöitäessä ja vähentävät kummasti vatsataudin riskiä kun on ruokailun aika.
  9. Crewn tulisi olla yhtenäinen, oli pestisi sitten mikä vaan. Paras tapa tappaa yhteishenki on istua takahuoneessa kun muut roudaavat kamoja ulos keikan jälkeen. Kaljaa voi juoda myös osana ketjua, jossa tavarat liikkuvat autolle päin. Välimiehelle ja ylimääräiselle silmäparille on aina tilausta. Kun kaikki ovat mukana, asiat kulkevat jouhevammin.
  10. Ehkä vaikeinta keikoilla on kuitenkin sosiaalisuus yli kymmenhenkisen ryhmän kanssa. Bussiin pakkautuu monenlaista egoa ja luonnetta, ja kun kaikki yrittävät olla parhainta pataa koko ryhmän tärkeimmän henkilön (eli laulajan) kanssa, on tulos välillä huvittavaa seurattavaa. Vielä vaikeampaa ovat kuitenkin pitkät lennot ja jet lagin kanssa painiminen. Luulin nuorempana, että matkustuskokemus lisääntyy iän myötä ja siihen tottuu. Ketun marjat. Vanhemmiten lennot ovat todellista myrkkyä, enkä oikeasti tiedä pystynkö enää Etelä-Amerikan-kiertueen uuvuttaviin aikatauluihin. Tai haluanko edes. Oma rauha on kortilla kun maat ja hotellit vaihtuvat alituiseen. Lopputulemana psyyke on tässä hommassa todella koetuksella. Tekninen osaaminen minulla on jo hallussa. Seuraavaksi harjoittelen tulemaan muiden kanssa toimeen tilanteessa kuin tilanteessa ja kestämään ihmisten ylitsevuotavia egoja. Muistaen myös sen, että ihmisissä ärsyttävät tasan ne piirteet, jotka löytyvät myös itsestäni. Siinä onkin haastetta loppuelämäksi, valmiiksi tässä hommassa ei tulla koskaan.

Nyt kun keikat ovat toistaiseksi takana en voisi olla onnellisempi omasta kaupastani Kruununhaassa! Vaihtelu pitää ihmisen elinvoimaisena. Keikoista saadun kokemuksen turvin minulla on entistä enemmän annettavaa soittajille myymälässämme. Pystyn myös kehittämään Custom Boards -palveluamme edelleen, koska vain keikoilla pystyn näkemään mikä ratkaisu toimii ja mikä ei. Mikä parasta, keikkailemalla vältyn päätymistä vanhaksi parraksi, joka leipääntyy ja muistelee vanhoja aikoja tiskinsä takaa. Näitä esimerkkejä maassamme on jo tarpeeksi. Seuraavaa keikkasesonkia odoteltaessa, siis...

2.1.2015 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Brian Enon avulla itsensä elinvoimaisena pitävä entinen stoner-rokkari, toinen Custom Soundsin omistajista sekä Custom Boards -pedaalilautakonseptin kehittäjä.

TILAA BACKSTAGE-BLOGI SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

comments powered by Disqus