Miksi kukaan tulisi katsomaan bändisi keikkaa?

Omaha on Ken Parker -lännensarjakuvista tuttu tyyssija, joka sijaitsee Keskilännessä, Nebraskan osavaltiossa. Yksi vapaapäivistämme osui juuri tuohon eriskummalliseen kaupunkiin, ja siellä vietetty ilta oli maatilalla aseilla räiskimisen ohella kaikessa absurdiudessaan yksi reissumme kohokohdista.

Aloitimme vapaapäivän ravintola Hootersissa, jossa tarjoilijat kiitivät prikkojen kanssa rullaluistimilla tissit esillä. Ruoka oli sitä samaa, eli rasvaista jenkkihöttöä, mutta tänne tuskin kukaan tuli kulinarismin takia. Todellinen koetinkivi jo hiipuvalle jenkkivastaisuudelleni oli kuitenkin näkemämme roller derby -ottelu.

Tomilla oli taas kerran ässä hihassaan vapaa-ajanvieton suhteen. Hän ylipuhui meidät mukaan tähän vulgaariin urheilutapahtumaan, jossa vahvasti ylipainoiset naiset rullaluistelivat ympyrää ja taklasivat toisiaan. Tämän enempää minulle eivät pelin säännöt koskaan auenneet, mutta se ei estänyt minua viihtymästä. Itse asiassa tunnelma oli katossa jo alkuvihellyksen soidessa.

Kun olutta ja hot dogeja tarjoillaan penkkiriveille asti hymyn kera, kenenkään ei ole syytä murjottaa, vaikka illan urheiluhistoriallinen merkitys ei olisikaan olympialaisten tasolla. Mikä parasta, yleisö oli tullut paikalle viihtymään eikä haastamaan riitaa. Katsomossa oltiin kanssapenkkiurheilijoiden kesken hyvää pataa, ja tapahtuma tarjosi amerikkalaista yhteishenkeä parhaimmillaan. Väkeä oli paikalla sankoin joukoin kannustamassa kotikaupungin tyttöjä, ja mikä ironisinta, todistamamme luisteluspektaakkeli keräsi enemmän yleisöä kuin yksikään kiertueemme keikoista. Tämä sai minut todella miettimään showbisneksen syvintä olemusta.

AMERIKASSA PÄRJÄÄVÄT NE, jotka osaavat viihdyttää yleisöä. Onnistunut show hyödyntää koko tunteiden kirjoa: se voi naurattaa, itkettää, koskettaa tai kauhistuttaa ihmisiä. Väliinputoajille ei ole Amerikassa sijaa, ja kaikki maassa menestyneet artistit ovat sisäistäneet tämän ajattelumallin.

Olin nähnyt aikaisemmilla Amerikan-matkoillani monta ikimuistoista show’ta. Yli 70-vuotias surf-musiikin legenda Dick Dale kertoi biisien välissä viihdyttäviä tarinoita ja esiintyi komeassa puvussa tuulettimen hyväillessä hänen harmaata hiuspehkoaan. Edellisellä kiertueella lasvegasilaisen klubin oli täyttänyt jälkeemme huumoribändi Steel Panther, joka oli kuin yhdistelmä stand up- ja musiikkiesitystä. Täysi sali ihmisiä nautti esityksestä ja nauroi katkeamatta bändin show’lle.

Los Angelesin valtavalla loppuunmyydyllä baseball-stadionilla oli järjestetty hulppea jääkiekko-ottelu, jonka avasi ilotulitus ja Wayne Gretzkyn puhe. Erätauoilla soitti KISS massiivisine lavasteineen. Itse kaukalo oli vain valkoinen pläntti keskellä stadionia, ja ottelu jäi tapahtumassa auttamatta sivurooliin.

Me suomalaiset olimme yrittäneet erottaa pelipaidoista Teemu Selänteen numero kahdeksikon, mutta vieressämme istunut seurue keskittyi selvästikin vain nauttimaan antimiaan, seuraamaan cheerleadereiden liikkeitä ja rupattelemaan avoimesti viereisten rivien kanssa. Moni oli tullut selkeästi paikalle vain viihtymään, mille ottelu ja jylhä stadion loivat erinomaiset puitteet.

Tässä onkin miettimistä jokaiselle bändille, joka haluaisi breikata jenkeissä. Miksi kukaan tulisi katsomaan juuri sinun bändiäsi? Mitä teette eri lailla kuin muut? Miksi kukaan olisi kiinnostunut teistä, kun maa on jo valmiiksi täynnä korkealuokkaista viihdettä?

Musiikki kilpailee viihdemuotona teatterin, sirkuksen, stand up ‑komiikan, urheilun, elokuvien ja ties minkä kanssa. On tietysti plussaa, jos muusikko osaa soittaa, mutta yhtä tärkeätä on ymmärtää, ettei se ole itseisarvo. Oma juttu pitää tehdä helvetin hyvin ja toivoa, että karisma puree. Amerikkalainen yleisö jos joku tietää, minkälainen on hyvä show.

28.10.2016 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Brian Enon avulla itsensä elinvoimaisena pitävä entinen stoner-rokkari, sekä Custom Boards -pedaalilautakonseptin kehittäjä.

Teksti on lyhennelmä tuoreesta Jenkkirundi – seitsemän viikkoa kiertue-elämää-kirjan luvusta "Jenkeissä pärjäävät vain parhaat".

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus