Me olimme kuin veljet

Työtoveruus on vankka side. Kiertueella kasvetaan yhteen ja muodostetaan elinikäisiä, tavallista syvempiä ystävyyssuhteita. Vähän kuin interraililla, riparilla tai armeijassa. Alituisella yhdessäololla on kuitenkin myös varjopuolensa. Joskus ystävyys menetetään ikiajoiksi. Kiertueella oppii tuntemaan toverinsa läpikotaisin. Samalla oppii paljon myös itsestään – enemmän kuin olisi ehkä halunnutkaan.

Jouduin tiukkaan paikkaan aloittaessani kitarateknikon työt, mutta minulla oli myös onnea. Sain läheisestä työkaveristani mentorin, joka auttoi minut vaikean alun yli. Hänen myötävaikutuksellaan opin ammatin salat, ja opin kelvolliseksi teknikoksi. En kuitenkaan tyytynyt pelkästään tähän. Halusin kehittyä edelleen ja kuroa tarvittavaa kaulaa muihin kollegoihini, ettei minun tarvitsisi pelätä tulevaisuuteni puolesta. Vähitellen tein työni nopeammin ja säntillisemmin kuin mentorini. Kun hän vielä kehui edistymistäni, oli se kuin balsamia haavoihini vaikean alun jälkeen.

Osaamiseni huomattiin laajemminkin, ja aloin saada työtarjouksia myös muualta. Tällä oli myös varjopuolensa. Samaistuin näennäiseen erinomaisuuteeni ja kuvittelin olevani ihmeellisempi kuin olinkaan. Päästin riivaajaegon sisälläni valloilleen. Sille on ominaista samaistua onnistumisiin tai epäonnistumisiin, ja arvottaa minut niiden perusteella. Tämä on varma tie epäonneen.

Kun työnantajabändimme jäi tauolle, siirryin toisen bändin palvelukseen. Näin, että kollegallani olisi myös paikka tuon bändin palveluksessa, ja sain kuin sainkin puhuttua hänet töihin samaan bändiin. Samalla vanha hierarkiamme kääntyi päälaelleen. Vanha mentorini oli nyt alaiseni.

Vuoroviikoin alkuperäisen työnantajabändimme matkassa asetelma oli vielä ennallaan. Tämä alkoi hiertää työsuhdettamme. Ryhdyimme nyt huvittavalta tuntuvaan kilpailuun siitä, kuka on kummankin pomo. Näimme toisiamme useammin kuin puolisoitamme. Olimme kuin erottamattomat veljekset.

Kiertueet ovat rankkoja, eikä hektistä elämäntapaa kestä kukaan loputtomiin. Ollessamme alituiseen tien päällä kaikki yritykset parantaa elämänlaatuamme tapahtuivat kiertueella. Joku karppasi, joku lopetti juomisen, joku tupakanpolton. Heitä, jotka jatkavat vanhaan malliin, katsotaan pitkin nenänvartta. Kun kumppanini ryhtyi terveysintoilijaksi, lisäsin vettä myllyyn. Join ja poltin vieläkin enemmän. Hän alkoi paheksua elintapojani ja minä hänen.

Olimme tiiminä kuitenkin lyömättömiä ja saimme paljon kehuja festivaalien lavamanagereilta. Valitettavasti kehut olivat samalla kuin polttoainetta riivaajaegolleni. Oma tietoisuuteni näennäisestä erinomaisuudestani kasvoi, ja aloin käyttäytyä sen mukaisesti.

Alkuperäinen työnantajabändimme lähti pitkälle kiertueelle, ja kalenterimme oli täydempi kuin koskaan. Teimme kaikki viikonloput keikkoja ja katselimme toistemme naamoja kuukaudesta toiseen. Kumpikaan meistä ei ollut enää sama ihminen, jonka kanssa toinen oli muutama vuosi sitten ystävystynyt. En ollut enää avarakatseinen ja oppimishaluinen kisälli, vaan marinoitunut ja rutinoinut ammattilainen. Lisäksi olin oman riivaajaegoni vallassa. Samaistuin tekniseen osaamiseeni ja unohdin sen mikä toveruudessa on tärkeintä: toisen huomioon ottaminen.

Vähitellen suhteemme tuli pisteeseen, jossa emme voineet enää jakaa hotellihuonetta. Keskusteluissamme ei ollut enää vanhaa kipinää. Juttelimme vain pintapuolisesti, jos sitäkään. Keikkamatka Venäjällä ja tiukka yöllinen keskustelu Vodkan voimin uhkasi yltyä käsirysyksi. Tulevan varman katastrofin pelasti vain se, että siirryin toisen bändin palvelukseen. Saimme näin selkeän pesäeron työsuhteellemme. Ja tällä kertaa en edes harkinnut kollegani mukaan ottamista. Tuskin hänkään halusi olla missään tekemisissä minun kanssani.

Jälkikäteen harmillisinta on se, etteivät välimme koskaan palautuneet ennalleen. Muutaman vuoden tiivis työrupeama ja henkilökohtaiset vastoinkäymiset veivät meidät erilleen, ehkä pysyvästi.

Sittemmin olen kulkenut täyden ympyrän elämässäni. Samaistuminen omiin voiton hetkiin on ohi, samoin surkuttelu pieleen menneistä hankkeista. Tarkkaillessani nuoria, nälkäisiä ja koppavia teknikoita näen heissä itseni kymmenen vuotta sitten. On helppo katsella polttopisteeseen ringin ulkopuolelta.

Ikävöin toisinaan aikaa, jolloin kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Kaveruussuhteemme alkuaikoja, kuherrusvaihetta. Ja kuten avioliitossa, ystävyyssuhteillakin on kaarensa. Jotkut kariutuvat, ja jotkut kestävät läpi elämän. Tätä kirjoittaessani voisin luetella tuhat asiaa, jotka olisin voinut tehdä toisin. Pyysinköhän koskaan edes anteeksi turhamaista käytöstäni? En varmaankaan. Teen sen nyt. Olen pahoillani.

7.1.2015 Kimmo Aroluoma (kannen kuva: Pauli Rantasalmi)
Kirjoittaja on Custom Boardsin perustaja.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus