Kun rocktähteys jää päälle

Psyykeen lisäksi kiertueilla kovimmilla on ihmiskeho, joka käy läpi valtavan määrän eri tunnetiloja yhden vuorokauden aikana.

Aamu alkaa väsymyksellä. Toivo on seuraava tunne hakeutuessasi keikkapaikalle. Seuraavaksi jännität, toimiiko laitteistosi. Kärsimättömyys ruokailun myöhästyessä on voimakas tunne sekin. Voimattomuuden tunne kohtaa sinut kävelyretkellä. Huomaat, kuinka epäreilu maailma onkaan. Nämä ajatukset sekoittuvat elimistössä vähitellen kehittyvään adrenaliiniin, joka lisääntyy palatessasi keikkapaikalle. Illan kiristyvä syke saavuttaa huippunsa keikan alussa ja sen aikana.

Keikan jälkeen vapautuva endorfiini pitää mielen virkeänä. Jopa niin virkeänä, ettei uni tahdo tulla silmään. Tätä kompensoidaan alkoholilla, jonka nauttiminen lisää entisestään endorfiinin eritystä ja virittää kehon voimakkaaseen ylilataukseen. Tätä yritetään sitten toppuutella jazztupakan tai rauhoittavien lääkkeiden avulla. Aikamoista settiä, eikö?Kun tämä kaava toistuu päivästä toiseen, tekee muisti tehtävänsä. Aivot ovat vieläpä erittäin oppivaa sorttia. Ne alkavat vaatia päivittäistä adrenaliiniannosta osakseen, vaikka kiertue olisikin jo ohi ja makaat kotisohvallasi.

Huomaat pulssisi nousevan juuri ennen kymmenen uutisia. Täsmälleen siihen aikaan, kun esiintymisen olisi tarkoitus alkaa. Aivot eivät saa kuitenkaan vastinetta tunteelle, ja olet ihmeissäsi. Eniten ihmeissään on kuitenkin puolisosi. Käyskentelet pitkin huoneistoa ja käyt toistuvasti etsimässä jääkaapin ovesta siihen printattua päivän aikataulua, mutta sitä ei vain löydy. Kierroksia yritetään laskea kotioloissa sisäsiistein keinoin, kuten tuijottamalla TV-sarjoja yömyöhään. Vaimon kanssa ei malteta mennä samaan aikaan nukkumaan, vaan jäädään sohvalle ihmettelemään. 

Mikä minua vaivaa?

Entäs sitten endorfiini? Sitä vapautuu keikan jälkeen roppakaupalla. Pitkän matkan juoksijat tuntevat endorfiinihumala-käsitteen, mutta rokkari vetää tästä vielä paljon paremmaksi. Koska alkoholikin vapauttaa endorfiinia, on sitä kropassa yhtäkkiä melkoinen yliannos. Kun vastuu ei paina ja olet mitä luultavammin suljetussa tilalla (lue: kiertuebussissa), jokainen voi päästää valloilleen sisäisen petonsa, velloa ja höyrytä onnistuneen päivän jälkeen aivan miten huvittaa. Kiertuebussissa nähdäänkin iltaisin melkoisia suorituksia. Kun tätä kaavaa toistetaan kuukausitolkulla, muodostavat aivot siitä käyttäytymismallin ja hyvin voimakkaan muistijäljen, joka alkaa toimia käänteisesti isäntäänsä vastaan.

Kiertueelta palannut veteraani menee ystäviensä kanssa ulos paikalliseen vaihtamaan kuulumisia. Ilta alkaa leppoisasti, mutta pian päähän humahtanut alkoholi tekee sankarillemme tepposet. Alkoholi herättää nukkuvan pedon, ja vie hänet takaisin keikanjälkeisiin tunnelmiin. Epäonnistumisen pelkoa seurannut helpottuneisuus, siitä seuraava onnistumisen ilo ja universaali voittamattomuus ottavat ihmisestä vallan. Elimistöön purskahtaa aimo annos endorfiinia, ja kun tämä tapahtuu paikallisessa Tsemppi-pubissa, on sivullisten ihmetys suuri.

Olen nähnyt tämän ilmiön lukemattomia kertoja – urheilijat, TV-julkkikset ja teatteriväki ovat kaikki tämän oireyhtymän uhreja. Juuri niitä, joiden käytös on humalassa mitä karmeinta seurattavaa. Humalassa mekkaloiva julkkis elää uudestaan silmiesi edessä menestyksen hetkiään, vaikka paikka olisi lähiöpubi Vantaalla.

Jos suinkin mahdollista, suhtaudun tähän kaikkeen huumorilla. Enkä missään nimessä anna tämän ylenpalttisen käytöksen provosoida minua. Kaveri on muissa maailmoissa ja lähinnä hänen peräänsä pitäisi katsoa sen verran, ettei hän loukkaa itseään.

Nämä reaktiot johtavat pahimmillaan tunteeseen, joka on verrattavissa post-traumaattiseen stressihäiriöön vaikkei sen määreitä varsinaisesti täytäkään. Tuo ilmiö on yleinen sotaveteraaneilla, mutta lukiessani artikkelia Ville Kivimäen Murtuneet Miehet -kirjasta, on sieltä helppoa löytää tuttuja piirteitä, jotka vastaavat omiakin kokemuksiani. Ilmiö on nimetty vasta 1990-luvulla, eikä sitä ymmärretty sotien aikaan tai niiden jälkeenkään, kun senaikaisten nuorten psyyke petti täysin. Oireina on muun muassa traumaattisen tapahtuman kokeminen uudelleen toistuvina muisti- ja mielikuvina, tuntemuksina tai unina. Tunne voi johtaa jatkuvaan varuillaanoloon, joka ilmenee nukahtamisvaikeutena ja yöllisinä heräilyinä.

Olen herännyt lukemattomia kertoja yöllä kuvitteellinen plugijohto kädessäni, ja tunkenut sitä yhtä kuvitteelliseen jakkiin. Enkä käytä tätä nyt seksuaalisena vertauskuvana. Mukautuminen normaaliin yhteiskuntaan kestää kiertueen jälkeen pitkään. Keikkojen stressitilanteet purkautuvat vähitellen, yksi toisensa jälkeen. Tunne siitä, että “taas pitäisi mennä” vaivaa keikkailijaa pitkään. Minulla palautuminen kesti kokonaiset puolitoista vuotta! Vasta nyt nukun hyvin, ja osaan nauttia paikallaan olosta. Nämä seikat on hyvä pitää mielessä, kun harjoittelee yhteiseloa entisen kiertueammattilaisen kanssa.

28.1.2015 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on toinen Custom Soundsin omistajista ja parantumaton kitaralaite-entusiasti.

PYROTEKNIIKKA MEINASI VIEDÄ HENGEN!
LUE BLOGIN TOISEN OSA SOUNDI-LEHDEN SIVUILTA.

comments powered by Disqus