Onko Pink Floydin uusi levy mistään kotoisin?

Vastaan tärkeimpään kysymykseen ensimmäisenä: Onko Pink Floydin uusi levy hyvä? Kyllä se on, jopa erinomainen. Levy tulisi tosin suhteuttaa ilmestymisvuoteensa. Viime perjantaina ulos putkahtanut levy on jo ehtinyt kirvoittaa arvostelijoissa toteamuksia, ettei tällä äänitteellä ole mitään sijaa bändin klassikkolevyjen joukkoon. Miksi olisikaan? Ne on äänitetty 1970-luvulla, elämme nyt 2010-lukua. Lisäksi joukosta on poissa noiden levyjen pääarkkitehti, sanoittaja-basisti Roger Waters. Tätä David Gilmourin johtamaa Pink Floydia tulisikin käsitellä täysin omana ilmiönään.

The Endless Riverin soljuessa huoneistoon hymy nousee kasvoille. Levy perustuu vuoden 1994 Division Bell -levyn äänityksiin, joissa kosketinsoittaja Richard Wright oli vielä mukana. Hänen soundinsa on bändin soinnin peruspilari, kuten Gilmourin kitarointikin. Rumpali Nick Masonin mukana olo on kuin kuriositeetti, joka oikeuttaa käyttämään Pink Floydin nimeä. Muusikkona Mason ei ole koskaan ollut kaksinen. Häntä kiinnosti jo bändin kultavuosina enemmän jetset-elämä ja kilpa-autot kuin studiossa hikoileminen. Alkuperäisen rumpalin henkisen presenssin tärkeyttä bändin nokkamiehen inspiroimiseen ei sitten voikaan yliarvioida.

Kuulostaako levy sitten Pink Floydilta? Paikoitellen. Se on luonnollista jatkoa Gilmourin uralle, jossa arvokkaasti vanheneva herrasmies tuottaa upeaa, korvia hivelevää musiikkia. Gilmourin musiikki on ollut jo vuosikymmenen ajan unenomaista ja ajelehtivaa, myös ambientiksi kutsuttua äänenvirtaa. Pikainen vilkaisu levyn krediitteihin kertoo, että levyllä häärää Gilmourin apuna tuttu tekijätiimi. The Orbin kanssa julkaistulla Metallic Spheres -levyllä (2010) mukana ollut Martin “Youth” Glover on yksi The Endless Riverin tuottajista. Gilmourin edellisen soololevyn On An Islandin (2006) ja sitä seuranneen kiertueen tukipilari Phil Manzanera on kolmas The Endless Riverin tuottajista. Neljäntenä krediitit listaavat Andrew Jacksonin, joka äänitti alunperin Davidin johtamat Floydin levyt 90-luvulla, myös “viimeiseksi” jääneen The Division Bellin.

The Endless River perustuu siis bändin edellisen studiosessioiden materiaaliin, jota David on käyttänyt aihiona rakentaessaan sen päälle omia sävelkuvioitaan luottotiiminsä kanssa. Tarkoituksena on ollut epäilemättä kunnioittaa edesmenneen kosketinsoittajan, Richard Wrightin muistoa. Levyn summaa hienosti Louder Than Words -kappale, jonka sanoma kuvaa hienosti bändin musiikkia ja sen ainutlaatuisuutta. Kappale onkin levyn ainoa perinteinen Floyd-kappale, ja sellaisenaan oikein mainio sellainen.

Maailman paras kitaristi?

Levyn ansiot ovat kuitenkin muualla, eli sen luomissa tunnelmissa ja David Gilmourin kitaroinnissa. Kitaristi jonka äänittämät soolot keikkuvat alituiseen kitaralehtien äänestyksien paalupaikoilla, soittaa nykyään paremmin kuin koskaan. Ainakin jos kitaran soittoa arvioidaan puhtaasti sen perusteella, miltä se kuulostaa ja minkälaisia mielleyhtymiä se herättää.

Kitara soi paikoitellen eteerisesti, välillä massiivisesti. Kaikki Gilmourille tunnusomaiset piirteet ovat tallella. Yksikelaisen kitaran nasaalihko sointi kompeissa ja isot vuoren kokoiset kaiutetut soolot. Bändin pitkäaikaiset fanit löytävät paljon tuttuja sävelmiä tai soundeja bändin uran varrelta. Kuultavissa on tunnelmia ainakin Wish You Were Here, Dark Side of the Moon ja The Wall -levyiltä.

Olen tätä kirjoittaessa kuunnellut levyn kymmenisen kertaa, enkä näe mieltä luetella sen enempää kappaleiden nimiä. Äänite soljuu repeatilla kotistereoista kivuttomasti kerta toisensa jälkeen, eikä sitä tule pilkkoa osiin. On selvää, että The Endless River kerää satoja kuuntelukertoja taloudessamme ja luo täydellisen soundtrackin pimenevään syksyyn. Yksi maailman vaikutusvaltaisimmista bändeistä on tehnyt viimeisen levynsä, jota ei käy ohittaminen.

10.11.2014 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on toinen Custom Soundsin omistajista ja parantumaton kitaralaite-entusiasti.

TSEKKAA CUSTOM SOUNDSIN VALIKOIMASTA ERI LÄHESTYMISTAPOJA GILMOURIN SOUNDEIHIN:

  • Digitech Whammy 5th Generation Gilmourin Whammyn käyttö on majesteettisen upeaa ja harkittua. Hän liukuu oktaavista toiseen venyttäessään kieliä, jolloin kuulijan korva ei aina erota, mikä osa soundista on kitaralla soitettua ja mikä efektillä tehtyä. 
  • Ebow + Pitkien maisemallisten äänien tuottamiseen ei ole Ebowin voittanutta. Yhdistettynä kaiku- ja viive-efekteihin tulos on upeaa kuultavaa ja lisäksi sen käyttö on helppoa. Ebowista hyötyy jokainen ja sen toimintaperiaatteen oppii muutamassa minuutissa.
  • Strymon Timeline Päästäkseen edes lähelle Gilmourin innovatiivista viive-efektien käyttöä vain paras on riittävän hyvää. Strymonin monipuolinen soundivalikoima ja muokkausmahdollisuudet antavat parhaat mahdolliset aseet Gilmourin soundimaailman tavoitteluun.
comments powered by Disqus