Custom Boards on suunnitellut jo sata pedaalilautaa

Myönnän olevani hieman herkistynyt. Saimme juuri valmiiksi sadannen pedaalilautamme.

Olen päivittänyt kaikki tekemämme laudat pedaalilautagalleriaamme ja huomannut samalla, kuinka lahjakkaita ja monipuolisia muusikoita maassamme on. Se, että he soittavat suunnittelemillamme pedaalilaudoilla, on yksinkertaisesti mykistävää.

KATSO CUSTOM SOUNDSIN PEDAALILAUTAGALLERIA TÄÄLTÄ

Sadas pedaalilauta osui mieluisaan osoitteeseen, Pepe Recklessille. Saimme valmiiksi pedaalilaudan ja MIDI-ohjatun räkin parahiksi Reckless Loven Euroopan-kiertuetta varten, jolla he esiintyvät maamme toisen vientitoivon, Santa Cruzin kanssa.

CUSTOM BOARDS sai alkunsa kitarateknikon töissä vuonna 2010, alkoi muodostua vuonna 2011 Backline Rentalin tiloissa, pääsi kunnolla alkuun seuraavana vuonna Custom Soundsin tiloissa Kruununhaassa ja lähti helmikuussa 2014 toden teolla käyntiin, kun sain rinnalleni nuoren ja lahjakkaan Eetu Lehtisen. Yhdessä olemme kehittäneet palveluamme päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta.

Siirryimme viime vuoden lopulla uuteen tilaamme, jossa olemme edelleen. Boardeja on tätä nykyä pöydällä useampi yhtä aikaa, eikä tahti tunnu enää hidastuvan edes talvella.

Lähetin juuri kyselyn kaikille asiakkaillemme pedaalilautojemme toimivuudesta. Vaikka tähtäämme täydellisyyteen, ei sitä ole keikkaolosuhteissa olemassakaan. Silti vikoja on ollut yllättävänkin vähän, vaikka olemme kiinnittäneet pedaaleja jo yli tuhat kappaletta ja välijohtoja on kertynyt varmasti jo pari tuhatta.

Olen jatkuvasti tiiviissä yhteydessä vanhoihin asiakkaisiimme ja pyrin parantamaan jo tehtyjen pedaalilautojen toimintaa tien rasitusten jäljiltä samalla, kun rakennamme uusia.

Sallinette tämän pienen ilon, koska olen aidosti tyytyväinen saavutukseemme. Kahden sadan pedaalilaudan raja tuskin tuntuu enää samalta, mutta entäs tuhat pedaalilautaa? Siihen on vielä matkaa, mutta en näe mahdottomana, että pääsisimme sinne. Elämässä pitää olla tavoitteita.

Tulen jatkamaan laaduntarkkailua ja uusien ideoiden kehittämistä maamme soittajien elämänlaadun parantamiseksi. Jos keikoilla käytetään langattomia korvamonitoreja, digitaalipöytiä ja mitä monimutkaisempia valoratkaisuja, miksi muusikoiden pitäisi jäädä tässä kehityksessä jälkeen? Eiköhän niiden muovikassien aika ole jo lopullisesti ohi?

29.2.2016 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Brian Enon avulla itsensä elinvoimaisena pitävä entinen stoner-rokkari, toinen Custom Soundsin omistajista sekä Custom Boards -pedaalilautakonseptin kehittäjä.

TILAA BACKSTAGE-BLOGI SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

Näiden linkkien takaa löydät kaikki tarpeelliset tarvikkeet omaa pedaalilautaasi varten:

comments powered by Disqus