Zachary Vex muutti rockmusiikin historiaa

Zachary Vexiä voidaan pitää yhtenä 2000-luvun merkittävimmistä kitaraefektivalmistajista, ja hänen totutusta poikkeavat efektikytkennät ovat ruokkineet muusikoiden ja efektirakentajien mielikuvitusta jo vuosikymmenien ajan.

Hänen tärkein innovaationsa Fuzz Factory on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä se on yksi ensimmäisistä kaupallisesti menestyneistä fuzz-efekteistä, joka antoi käyttäjälle laajat mahdollisuudet kontrolloida efektin sointia ja jopa käyttää sitä erillisenä elektronisena instrumenttina.

STUDIOTEKNIKKONA 1980-luvun lopulla toiminut Zachary Vex perusti Z.Vexin vuonna 1995, ja hän julkaisi samana vuonna yrityksen ensimmäisen efektin, Octanen. Efektin lähtökohtana toimi Apollo Fuzz Wah -efekti, jonka alhaista äänenvoimakkuutta kompensoimaan kehitetystä kytkennästä tuli lopulta Octane.

Joulukuussa 1995 julkaistu Fuzz Factory oli toinen Z.Vexin valmistama efekti. Vexin mukaan sarjanumeroilla 000, 002 ja 003 valmistetut Fuzz Factoryt myytiin Minnesotassa sijaitsevaan Willy’s American Guitar -liikkeeseen 22.12.1995. Tuotanto oli kuitenkin alussa vähäistä, ja ensimmäisen vuoden aikana myytiin vain kolmekymmentäkolme Fuzz Factorya.

Muse-yhtyeen laulaja-kitaristi Matthew Bellamy on ehkä tunnetuin Fuzz Factoryn käyttäjä, ja yhtyeen tuotannossa on monia kappaleita, joilla efekti on selvästi kuultavissa. Origins Of Symmetry -albumilla (2001) julkaistut kappaleet ”Plug in Baby” ja ”Citizen Erased” ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten tietyillä asetuksilla Fuzz Factory alkaa tuottaa täysin uusia ääniä kitarasignaalin rinnalle ja miksi sitä voidaankin tässä mielessä pitää jopa elektronisena instrumenttina. Vastaava esimerkki löytyy myös Musen ”The Groove” -kappaleen introsta.

Fuzz Factorya voidaan pitää yhtenä ensimmäisistä kaupallisesti menestyneistä fuzz-efekteistä, joka hyödynsi tätä ominaisuutta, ja sen vaikutus voidaan selvästi havaita monien myöhempien fuzz-efektivalmistajien – kuten Devi Ever ja Death By Audio – efekteissä. Fuzz Factoryn saa myös tuottamaan erilaisia elektronisia ääniä, vaikka sähkökitaraa ei olisi kytketty siihen lainkaan, ja ehkä juuri tämän ominaisuuden johdosta se ei ole pelkästään kitaristien käyttämä efektilaite.

Siinä missä 1960-luvulla markkinoille tulleet Arbiter Fuzz Face ja Sola Sound Tone Bender nousivat kulttimaineeseen osittain Jimi Hendrixin ja Jimmy Pagen innovatiivisen soiton avustuksella, Fuzz Factoryn suosio ja maine ovat osittain Matthew Bellamyn ansiota.

KESKEINEN TEKIJÄ Z.Vexin efektituotannossa on ollut tuotteiden yksilöllisyys. Kaikki ennen vuotta 2004 tehdyt efektit olivat käsin maalattuja ja sarjanumeroituja, ja myös valmistuspäivä oli merkattu koteloon. Efektien sarjanumerointi ei kuitenkaan ole järjestelmällistä, joten sen perusteella on vaikea esimerkiksi määrittää valmistettujen efektien määrää. Vexin mukaan ensimmäiset noin 130 Fuzz Factorya numeroitiin ilman etuliitteitä. Tämän jälkeen numerointi alkoi alusta, ja efekteissä käytettiin etuliitettä X (esimerkiksi X003). Etuliite on vaihdettu aina noin sadan efektin jälkeen, järjestyksessä X, Y, Z, A, B, C ja niin edelleen.

Vuonna 2004 käsin maalattujen efektien rinnalle tuli tehdasvalmisteinen Vexter-sarja, jota valmistettiin aluksi pelkästään Yhdysvalloissa ja vuodesta 2006 lähtien pääosin Taiwanissa. Tällä hetkellä lähes kaikkia Z.Vexin mallistossa olevia efektejä on saatavilla myös edullisempina Vexter-sarjan versioina. Fuzz Factorysta on saatavilla käsin maalattu versio sekä Taiwanissa tai Yhdysvalloissa valmistettu Vexter-versio.

Vexin mukaan Vexter-sarjassa käytetyt vastukset ja kondensaattorit ovat eri valmistajalta, mutta ne ovat tyypiltään ja arvoltaan identtisiä käsin maalattujen mallien kanssa. Minkäänlaista soundillista eroa eri mallistojen välillä ei kuitenkaan ole. Ero Yhdysvalloissa ja Taiwanissa valmistettujen Vexter-sarjan efektien välillä löytyy kotelon viimeistelystä: Taiwanissa valmistettujen efektien grafiikat on tehty silkkipainotekniikalla, USA Vexter -sarjassa grafiikat ovat puolestaan kaiverrettuja.

Fuzz Factoryn kolme mallia

ZACHARY VEX kertoo lähteneensä suunnittelussa liikkeelle Fuzz Facen kytkennästä mutta muokanneensa kytkentää käytössä olleiden transistorien alhaisen virtavahvistuskertoimen vuoksi. Testattuaan useita erilaisia kytkentöjä hän päätti korvata kytkennässä olevia vastuksia potentiometreillä, jotta mahdollisimman moni efektin parametreistä olisi säädettävissä. Mullistavaa Z.Vexin kytkennässä on juuri se, että lisätyt potentiometrit antavat käyttäjälle mahdollisuuden muokata efektin sointia radikaalisti ja synnyttää näin selvästi aiemmista fuzz-efekteistä poikkeavia sointeja.

Z.Vex Fuzz Factory -efektin kytkentäkaavio

Fuzz Factoryn kytkentäkaaviosta nähdään, että efekti perustuu kolmeen transistoriin:

  • NPN-tyypin piitransistoriin (Q1) ja
  • Kahteen PNP-tyypin germanium-transistoriin (Q2, Q3).

Vaikka Vex kertoo lähteneensä suunnittelussa liikkeelle klassisesta Fuzz Face -kytkennästä, poikkeaa Fuzz Factory siitä monessa suhteessa.

PNP-tyypin transistoreista huolimatta efektissä ei käytetä Fuzz Facen tapaan negatiivista käyttöjännitettä, vaan transistorit Q2 ja Q3 on kytketty käänteisesti perinteiseen Fuzz Face -kytkentään nähden. Kahden jälkimmäisen transistoriasteen (Q2, Q3) kytkennän osalta Fuzz Factory muistuttaa jonkin verran Fuzz Facea. Esimerkiksi Fuzz Factoryn drive-potentiometri vastaa kytkennältään Fuzz Facen fuzz-potentiometriä, vaikka käytettyjen komponenttien arvot poikkeavatkin toisistaan. Drive-säätimen rinnalle kytketty comp-potentiometri vaikuttaa transistorin Q3 kollektorijännitteeseen (C), joten säätimellä on mahdollista säätää transistorin toimintapistettä ja tätä kautta vaikuttaa efektin sointiin.

Fuzz Face -kytkennässä transistori Q2:n kollektorijännite on yleensä puolet 9 voltin käyttöjännitteestä eli noin 4,5 volttia, ja se ei ole säädettävissä. Fuzz Factoryssa transistorin Q3 kollektorijännite (C) säätyy comp-säätimellä noin 4,5–8,5 voltin välillä, jos gate-säädin on käännetty täysin myötäpäivään. Kun gate-säädin on täysin vastapäivään käännettynä, kasvaa comp-potentiometrin säätövara ja transistorin Q3 kollektorijännite (C) on sillä säädettävissä 1,4–8,9 voltin välillä. Vaikka mittaustulokset ovat vain yhdestä pisteestä otettuja, osoittavat ne silti sen, miten interaktiivisia efektin säädöt ovat keskenään.

Arbiter Fuzz Face -efektin kytkentäkaavio

Fuzz Factory mahdollistaa myös koko efektin käyttöjännitteen säätämisen stab-potentiometrin avulla. Koekytkentälevyllä tekemieni mittauksien perusteella käyttöjännitettä on mahdollista säätää noin 1,8–9 voltin välillä, eli säätövara on huomattava, ja jännitteen muuttaminen vaikuttaa radikaalisti koko kytkennän toimintaan. Efekti vastaa myös herkästi pieniinkin muutoksiin säädöissä, ja interaktiivisuus kuvaa ehkä parhaiten efektin toimintaa: esimerkiksi efektin tuottamien elektronisten äänien sävelkorkeutta on mahdollista hallita kitaran äänenvoimakkuuden ja äänensävyn säätimillä. Efekti reagoi muutenkin herkästi kitaran äänenvoimakkuuteen, ja tässä mielessä se muistuttaakin toiminnaltaan perinteisiä fuzz-efektejä, joissa särön määrää voidaan kontrolloida tarkasti kitaran äänenvoimakkuutta säätämällä.

RAKENTEELTAAN Fuzz Factory on pii- ja germanium-transistoreja yhdistelevä hybridikytkentä. Hybridikytkennän käyttäminen on perusteltua monella tapaa. Yhden transistorin korvaaminen yleisesti käytetyllä NPN-tyypin piitransistorilla vähentää valmistuskustannuksia ja helpottaa tuotantoa, sillä kytkentään soveltuvien germanium-transistorien saatavuus on huomattavasti heikompaa. Germanium-transistorit reagoivat herkästi lämpötilan muutoksiin, mikä puolestaan vaikuttaa suoraan efektin sointiin, joten ominaisuuksiltaan stabiilimman piitransistorin käyttäminen osana kytkentää on järkevää.

Keskeistä monille moderneille germanium-transistoreja käyttäville fuzz-efekteille on se, että kytkennässä käytetyt transistorit valitaan huolellisesti, jotta efektien väliset erot soinnissa saataisiin minimoitua. Fuzz Factory on kuitenkin sointivärin ja ‑tekstuurin muokkaamisen suhteen huomattavasti perinteistä Fuzz Face -kytkentää monipuolisempi, ja koska osa efektin viehätyksestä perustuu juuri siihen, että se tuottaa arvaamattomia ääniä, ei kytkentä ole niin herkkä pienille vaihteluille käytettyjen transistorien ominaisuuksissa.

VEXIN MUKAAN Fuzz Factoryn kytkentä on pysynyt alusta asti lähes muuttumattomana, mutta myös muutamia parannuksia on tehty:

  • Vuonna 2005 käsintehtyjen Fuzz Factoryjen koteloon lisättiin dc-virtaliitin, jotta efektiä olisi mahdollista käyttää paristojen sijaan myös muuntajalla, ja samalla lisättiin myös efektin tilan ilmoittava led-valo.
  • Efektin käyttöjännitettä kontrolloivan potentiometrin tyyppi vaihdettiin kestävyyssyistä samoihin aikoihin lineaarisesta anti-logaritmiseksi.
  • Ainoa todella merkittävä – joskin tilapäinen – muutos efektin kytkennässä tapahtui vuosien 1998 ja 1999 välillä, jolloin Vex käytti kytkennässä harvinaisempia NPN-tyypin germanium-transistoreja. Transistorien tyypistä johtuen nämä niin sanotut ”Reverse Fuzz Factory” -mallit käyttävät positiivista maadoitusta ja niiden grafiikat on maalattu peilikuvana. Reverse-malleja valmistettiin vuosien 1998–1999 aikana vain noin 50 kappaletta.

FUZZ FACTORYSSA käytetyt germanium-transistorit eivät Vexin mukaan ole mitään tiettyä tyyppiä, kuten AC 128, NKT 275 tai 2n404. Kytkennässä käytetyt transistorit ovat peräisin 1970-luvulla valmistetuista eristä, joissa ei usein ole lainkaan merkintöjä. Transistorit testataan tiettyjen parametrien osalta, ja jos ne todetaan kytkentään sopivaksi, ne leimataan Z.Vexin omalla leimalla. Tarkkaa tietoa testatuista parametreistä en ole löytänyt, mutta yleisesti voidaan todeta fuzz-kytkentään soveltuvien transistorien tärkeimpien ominaisuuksien olevan vuotovirta ja virtavahvistuskerroin.

Esimerkiksi R. G. Keen käsittelee aihetta vuonna 1998 julkaistussa artikkelissaan ”The Technology of the Fuzz Face”, ja hänen mukaansa juuri edellä mainitut parametrit ovat kytkennän soinnin kannalta keskeisimmät. Keenin tekemien kokeiden perusteella säröytymisen kannalta optimaaliset Hfe-arvot sijoittuvat suunnilleen välille 80–120. Vastaaviin suosituksiin törmää myös lukemattomilla efektien rakentamiseen keskittyneillä internet-sivustoilla ja keskustelupalstoilla, joten tästä johtuen uskon myös Fuzz Factoryssa käytettyjen transistorien sijoittuvan Hfe-arvoiltaan näiden raja-arvojen sisään.

Kokeissani olen havainnut germanium-transistorien mittaamisen äärimmäisen hankalaksi, sillä transistorien virtavahvistuskerroin ja myös vuotovirran määrä vaihtelevat suuresti lämpötilasta riippuen. Pelkästään transistorin käsittelyssä sen koteloon siirtyvä lämpö saa arvot muuttumaan radikaalisti. Lukuja tuleekin pitää vain suuntaa antavina.

ENSIMMÄISISSÄ Fuzz Factory -efekteissä Vex käytti pienen minnesotalaisen yrityksen 1960-luvulla valmistamia transistoreja. Näistä transistoreista käytetään keräilijöiden keskuudessa yleisesti nimitystä ”spam can” johtuen niiden säilykepurkkia muistuttavasta ulkomuodosta. Vexin mukaan kyseisillä transistoreilla varustettuja Fuzz Factoryja on valmistettu vain noin sata kappaletta, ja ne ovatkin tällä hetkellä harvinaista keräilytavaraa. Reverse-mallissa käytetyt transistorit olivat puolestaan RCA:n valmistamia NPN-tyypin germanium-transistoreja.

Vexin mukaan transistorimallit ovat kuitenkin vaihtuneet useita kertoja vuosien aikana, sillä vanhojen transistorien saatavuus vaihtelee suuresti. Fuzz Factoryssa käytetty piitransistori (Q1) on mallia 2N3094, joka on yleisesti käytetty ja jota on hyvin saatavilla. Vex kertoo kuitenkin korvanneensa tuotannossaan kyseisen transistorimallin osittain MPSA18-transistorilla ja tehneensä näin erityisesti efekteissä, joissa häiriöiden vähentäminen on tärkeää.

FUZZ FACTORY on mielenkiintoinen esimerkki modernista fuzz-efektistä: Efektiä on mahdollista käyttää jopa itsenäisenä elektronisena instrumenttina. Erityisen keskeistä on ajatus täydellisen kontrollin antamisesta käyttäjälle, ja tämä erottaa merkittävällä tavalla Fuzz Factoryn muista saman aikakauden säröefekteistä.

Teknisessä mielessä Fuzz Factoryssa voidaan nähdä viittaus 1950-luvun alun särökitarakokeiluhin, sillä iso osa efektin tuottamista äänistä perustuu liian alhaisen käyttöjännitteen hyödyntämiseen, ja efektin tuottamat särösoundit ovatkin tässä mielessä "viallisen" laitteen synnyttämiä.

Rakenteellisesti Fuzz Factory ei tarjoa mitään kovinkaan uutta ja mullistavaa, mutta Vexin keskeisin innovaatio oli korvata kytkennän arvoiltaan staattiset vastukset säädettävillä potentiometreillä. Kenelläkään muulla valmistajalla ei ollut tätä ennen rohkeutta tarjota kuluttajille säröefektiä, jonka tuottamat äänet voivat olla täysin perinteisen särökitarasoundin estetiikan ulkopuolella.

Fuzz Factory on yksi Z.Vexin tunnetuimmista efekteistä, ja hyvin pitkälle juuri sen kaupallinen menestyksen myötä koko yritys on noussut yhdeksi 2000-luvun keskeisistä efektivalmistajista. Fuzz Factory on Fuzz Facen ja Tone Benderin rinnalla yksi tunnetuimmista fuzz-efekteistä, vaikka se on ollut markkinoilla alle 20 vuotta. Tämä jo osoittaa, kuinka pienillä oivalluksilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

31.1.2013 Juri Leskinen
Kirjoittaja opiskelee musiikkitiedettä ja valmistelee gradua fuzz-efekteistä. Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Musiikin suunta -lehdessä vuonna 2014.

KOLME FUZZ FACTORYN NYKYVERSIOTA:

ZVex Fuzz Factory Vexter

Zvex Fuzz Factory on yksi kaikkien aikojen oudoimmista fuzz-pedaaleista. Löydät pedaalista niin perinteisiä fuzzsoundeja kuin industrial-surinoitakin. Tämä on Fuzz Factoryn edullisempi Vexter-versio.
199,00 €
Osta

ZVex Fat Fuzz Factory Vexter

ZVex Fat Fuzz Factory Vexter antaa sinulle Fuzz Factoryn jo klassikseksi muodostuneen modernin fuzzsoundin uusilla paksuilla mausteilla höystettynä. Tämä on Fat Fuzz Factoryn edullisempi Vexter-malli.
235,00 €
Osta

ZVex Fuzz Factory 7

ex Fuzz Factory 7 on rajoitettu erikoisversio Fuzz Factorystä. Enemmän säätömahdollisuuksia kuin normaaliversiossa. Varustettu Amperexin vuonna 1956 valmistamilla NOS-germaniumtransistoreilla.
499,00 €
Osta

 

comments powered by Disqus