Jaco Pastoriuksen merkittävä ura sai traagisen lopun

Maailman parhaaksi basistiksi, sähköbasson Mozartiksi ja Einsteiniksi, jazzin kauhukakaraksi ja ties miksi kutsuttu Jaco Pastorius on taas ajankohtainen. Metallican basisti Robert Trujillo on tehnyt todellisen kulttuuriteon ja tuottanut hänestä dokumentin, joka julkaistiin maailmanlaajuisesti marraskuussa 2015.

Jaco oli aikansa todellinen supertähti. Hän on vaikuttanut liki kaikkiin koskaan sähköbassoa soittaneisiin. Pastoriuksen soitto jätti jälkensä myös nuoreen Trujilloon. Jacon inspiraatiosta omassa soitossaan dokumentissa kertovat lisäksi Flea, Bootsy Collins, Geddy Lee ja Sting, vain muutamia mainitakseni.

Jaco Pastorius oli muusikkona itseoppinut. Hän toi kuivakkaan jazz-genreen rocktähtimäisen henkilökultin, joka innosti monia tarttumaan normaalisti taustalle jäävän nelikielisen varteen. Jacolta ei myöskään puuttunut asennetta, joka tekee hänen hahmostaan entistä kiehtovamman. Hän pukeutui näyttävästi, hänen persoonalliset kasvonsa, tummat pitkät hiuksensa ja virne naamalla antoivat kaikille maailman basisteille luvan olla jotain muuta kuin taustalla pompotteleva hieman pulleahko bändin riippakivi. 

Ikävä kyllä, Jacon elämä oli äärimmäisen raadollinen. Populaarimusiikin historia tuntee tuskin ketään, joka olisi saavuttanut lyhyessä ajassa niin paljon ja jonka elämä olisi saanut niin traagisen lopun.

VARSINAISEN HERÄTYKSEN maailman muuttamiseen sähköbassonsa avulla Jaco sai nähdessään ensi kertaa esikoisensa. Tuolloin hän sanoi veljelleen:

– Jos haluan elättää perheeni, minun täytyy luoda bassolla jotain ennenkuulumatonta.

Jaco oli soittanut jazzia pystybassolla, mutta Floridan ilmaston kosteus pilasi hänen soittimensa kelvottomaksi. Tästä sisuuntuneena hän repi veitsellä nauhat pois Fenderin sähköbassosta ja täytti niiden kolot veneiden pintakäsittelyyn tarkoitetulla tasoitteella. Samalla hän loi täysin uudenlaisen bassosoundin, joka yhdisti pystybasson lyyrisyyden ja Fenderin Jazz-basson purevan keskialueen. Tästä soundista muodostui käsite, jota tuhannet basistit ympäri maailmaa ovat yrittäneet kopioida.

Jaco oli tehnyt uraa paikallisissa bändeissä ja kiertänyt soul/funk-bändien basistina. Jaco oli kehittänyt itselleen saumattoman tekniikan, jota hänen ylitsepursuava musikaalisuutensa tuki. Lopulta hänen arrogantti asenteensa koitui hänen edukseen. Floridassa vuonna 1974 vierailleen Blood, Sweet & Tears -bändin Bobby Colombo tapasi Jacon, jolle hän totesi kirkkain silmin.

– Olen Jaco Pastorius, maailman paras basisti.

Tämä tapaaminen johti jameihin ja lopulta levytyssopimukseen Epic-yhtiön kanssa. Vuonna 1976 julkaistu eponyymi soololevy osoitti Jacon taituruutta monin eri tavoin. Ei ole liioittelua sanoa, että levy on edelleen eniten sähköbasson historiaa muokannut äänite. Jaco oli levyn julkaisun aikaan vain 24-vuotias.

  • Levyn avausraidalla hän soittaa bassolla Charlie Parkerin saksofonille säveltämän "Donna Leen" häviämättä tippaakaan fraseerauksessa jazzin ylistetylle nerolle. 
  • Kakkosbiisillä "Come On, Come Over" kuullaan perkussiivista 16-osiin nojaavaa sormifunk-soittoa, joka perustuu oikean käden tarkkaan soittoon ja vasemman käden demppaukseen. (Esimerkki alkaa kohdasta 0:56).
  • Jacon tunnusomaisin soundi on kuitenkin lyyrinen melodiasoitto, joka saa sähköbasson kuulostamaan sellon ja kontrabasson sekoitukselta. Tätä kuullaan kappaleessa "Continuum". Kappaleen bassoraita on soitettu kahteen kertaan, mikä tuo sointiin chorusmaisen efektin. 
  • Jaco sävelsi Tracy-vaimolleen kauniin "Portrait of Tracyn", joka perustuu pääosin huiluäänien soittoon. Vaikka tekniikka oli ollut jo pitkään soittajien käytössä, sen pohjalta tehty sävellys oli jotain täysin ennenkuulumatonta. 

WEATHER REPORT oli aikansa tunnetuin moderni jazz-bändi. Sen johtaja Joe Zawinul oli kunnioitettu säveltäjä ja itseoikeutettu bändinsä johtaja. Jaco ihaili bändiä ja lähestyi Zawinulia ei-niin-vaatimattomaan tyyliinsä ja esitteli myös hänelle itsensä ”maailman parhaaksi basistiksi”.

Vaikka kokenutta bändijohtajaa lähinnä huvitti nuoren basistinklopin asenne, teki Jacon soololevy häneen suuren vaikutuksen. Hän kutsui Pastoriuksen valmisteilla olleen Black Market -levyn sessioihin. Aluksi Jaco häikäisi kaikkia teknisyydellään, mutta Zawinul neuvoi muusikkoa soittamaan rauhallisemmin. Hän oli mieltynyt soolodebyytillä kuultuun sellomaiseen soundiin, jota hän halusi mukaan tuoreeseen sävellykseensä "Cannon Ball". Kappale toi Jacon soundin kertaheitolla koko maailman tietoisuuteen.

Seuraavana vuonna Weather Report teki historiaa levyllään Heavy Weather. Albumia pidetään edelleen fuusiojazzin merkkipaaluna. Levyn avaava Zawinulin sävellys "Birdland" soi paljon radiossa, mikä siivitti levyn myynnin ennennäkemättömiin lukemiin. Jaco soittaa kappaleen melodiaa peukalon avulla tehdyillä huiluäänillä. Tekniikka oli tuolloin täysin uusi basistien keskuudessa, vaikka sitä nykyään käytetäänkin laajasti. (Esimerkki alkaa kohdasta 0:15)

Heavy Weatherin toinen tärkeä raita on Jacon sävellys "Teen Town". Kappale on edelleen mittapuuna kaikille basisteille, kun puhutaan soittimen teknisestä hallinnasta. Zawinul ei ollut sävellyksestä aluksi innoissaan, mutta joutui myöntymään oppipoikansa lahjakkuuden edessä ja otti kappaleen mukaan levylle. "Teen Townin" myötä sana fuusiojazz sai täysin uuden merkityksen.

Jazzista tuli menestyslevyn myötä valtavirtaa ja myös rockyleisö löysi tiensä Weather Reportin keikoille. Jaco villitsi yleisöä soittamalla ilman paitaa, kurittaen bassoaan ja käyttämällä Acoustic 360 -vahvistimensa säröä bassosooloissaan. Hän käytti myös viihdyttävästi varhaista MXR:n Digital Delayta. Hän loi efektin avulla bassoonsa chorusmaisen efektin ja loopperimaisen taustan, jonka päälle hän alleviivasi yhteyttään kitarasankari Jimi Hendrixiin soittamalla otteita "Third Stone From The Sun" -sävellyksestä. Jazzyleisö oli haltioissaan uudesta supersankaristaan.

Jaco oli nyt musiikkibisneksen kuumin nimi, jota monet tähdet kuten Pat Metheny ja Joni Mitchell halusivat levyilleen soittamaan. Valitettavasti hänen yksityiselämänsä lipui samoihin aikoihin pois raiteiltaan. Jaco erosi vaimostaan ja jätti lapsensa uhratakseen kaiken aikansa musiikille.

VUONNA 1979 Havannassa järjestettiin todellinen musiikin supertapahtuma. Lentokoneellinen yhdysvaltalaisia jazz-tähtiä lensi Kuubaan soittamaan paikallisten muusikoiden kanssa. Valitettavasti ensimmäiset oireet Jacon ailahtelevasta luonteesta nähtiin juuri tällä reissulla. Hän riitaantui puertoricolaisten muusikoiden kanssa niin, että Zawinul joutui tulemaan väliin erottamaan riitapukarit. Jaco koki menettäneensä kasvonsa, mikä alkoi syömään voimakaksikon välejä.

Matkaa varten kehitetty idea superbändistä Trio Of Doom, jossa soittivat Jacon lisäksi kitaristi John McLaughlin ja rumpali Tony Williams, kuivui kasaan jo ensimmäisellä keikalla. Mielensä pahoittanut Jaco sabotoi kaikkien kovasti odottamaa esiintymistä soittamalla sooloja, huiluääniä ja outoja sointukäännöksiä pilaten keikan täysin.

Joni Mitchell sai myös osansa Jacon oikkuilusta. Hän soitti keikoilla pitkiä bassosooloja, joista ei oltu sovittu etukäteen. Jaco siirsi Jonin laulumikin pois lavan keskeltä, tuli myöhässä keikoille ja valeli lavan talkilla, jotta hän pystyisi tekemään omia tanssiliikkeitään keikan aikana.

Kun Jonin yhtyeen oli määrä tallentaa esityksensä filmille Montreaux Jazz -festivaaleilla, ilmassa oli roppakaupalla jännitettä. Bändijohtajan onneksi Jacon vaimo ja äiti olivat yleisössä, mikä rauhoitti Jacoa ja siivitti hänet soittamaan ikimuistoisen keikan. Tällä taltioinnilla Jacoa kuullaan yhteistyökykyisenä bändisoittajana osana nimekästä soittajakaartia.

JACO HALUSI EDETÄ urallaan ja oli tyytymätön asemaansa Weather Reportissa, jota Zawinul johti diktaattorin elkein. Jännitteet bändissä olivat kasvaneet sietämättömäksi. Jaco ei ollut tyytyväinen mihinkään aikaisempiin levytyksiinsä, vaan halusi luoda jotain täysin uutta. Hänen maineensa jazz-piireissä oli nyt legendaarinen, joten hän sai neuvoteltua itselleen helposti Warner Recordsin kanssa hyvähintaisen levytyssopimuksen.

Jaco kasasi levyään varten oman bändin, jolle hän antoi nimen Word Of Mouth. Hän käytti rutkasti studioaikaa taltioidakseen visionsa nauhalle. Levyn kustannukset kasvoivat järjettömiin mittoihin. Hän käytti muun muassa 9000 dollaria 30-henkisen jousiorkesterin äänittämiseen levyn kahdelle kappaleelle, joita ei kuitenkaan käytetty lopullisessa miksauksessa.

Eniten päänvaivaa aiheutti kuitenkin kappale, jolla Pastorius soitatti muusikoita valmiin rytmin päälle niin etteivät he kuulleet toistensa osuuksia. Tämä musiikillinen kokeilu sai nimen "Crisis". Jaco halusi avata budjetiltaan paisuneen, menestyneen soololevynsä seuraajan tällä kappaleella. Levy-yhtiö oli asiasta eri mieltä. He anoivat tuloksetta uutta tähteään muuttamaan kappalejärjestystä, mutta päämäärästään tietoinen artisti oli jo päätöksensä tehnyt, eikä levy-yhtiö voinut muuta kuin suostua tähän. Word Of Mouth -levy oli Jacon mielestä mestariteos, mutta levy-yhtiö oli huolissaan sijoittamiensa dollarien kohtalosta.

Vaikka Pastoriuksen ja Zawinulin välit olivat rakoilleet pahasti, Pastorius piti edelleen Weather Reportin nokkamiestä oppi-isänään ja soitti raitoja hänelle levyn teon edetessä toivoen kommentteja. Kun levy oli lopulta valmis, sai Jaco Zawinulin lopulta kuuntelemaan luomustaan. Arvio oli tyly.

– Sounds like typical high school big band bullshit, hän totesi lakonisesti.

Ansioitunut bändiliideri halusi selkeästi näpäyttää oppipoikaansa, josta oli kasvamassa yhä isompi nimi. Joen kommentit loukkasivat Jacoa syvästi eivätkä heidän välinsä palanneet koskaan ennalleen.

Tosiasiassa levyllä on hetkensä. On helppo uskoa, että hieman vähemmän avantgardistisella kannella ja avauskappaleella äänite olisi voinut olla globaali hitti. Itse olen mieltynyt tähän sävellykseen, joka olisi ollut mainio levyn avausraita. 

JACO KIERSI MAAILMAA promotoidakseen Word Of Mouth -levyä bändinsä kanssa. Hän onnistui haalimaan mukaan vaikuttavan soittajakaartin ja virtuoosimaisiin esiintyjiin mieltyneet japanilaiset ottivat Jacon bändeineen ilolla vastaan. Heitä kohdeltiin kuin rocktähtiä. Bändi soitti 20 000-paikkaisilla stadioneilla. Jotkut esiintymiset olivat tosin katastrofaalisia Jacon mielenoikkujen takia. Hänen bassosoolonsa olivat nyt hurjempia kuin koskaan. Jaco maalasi itsensä taistelumaalauksin, kierrätti bassoa kuin Hendrix konsanaan, pukeutui oudosti, leikkasi hiuksistaan irokeesin, ja muun muassa ajoi moottoripyörällä hotellin aulaan aiheuttaen paheksuntaa konservatiivisissa japanilaisissa.

Jaco oli ehtinyt mennä uudelleen naimisiin ja saada kaksospojat. Periaatteessa kaiken olisi pitänyt olla hyvin, mutta pinnan alla kuohui kovemmin kuin koskaan. Jaco kehitteli Holiday For Pans -nimistä projektia, joka perustui pääosin steel-rumpujen soittoon. Warner halusi hänestä eroon flopanneen Word Of Mouth -levyn jälkeen, eivätkä levyn nauhat kiinnostaneet lainkaan levy-yhtiötä. Jacon mielenoikut kärjistyivät ja hänen ennestäänkin ailahteleva käytös muuttui nyt askelta itsetuhoisemmaksi.

JACON ALAMÄKI SYVENI hänen muutettuaan Floridasta New Yorkiin. Hän soitti klubikeikkoja yhdessä Miles Davisin bändistä päihdeongelmien takia potkut saaneen Mike Sternin kanssa. Mike yritti päästä kuiville, mutta Jacon hurja meininki ei tarjonnut Sternille tarvittavaa vertaistukea. Kaksikko sekoili suurkaupungin yössä yhä rankempaan tyyliin. Keikat myivät hyvin, sillä Jacon villi lavapresenssi veti yleisöä keikoille. Hänestä oli kasvanut maailmanlaajuinen tähti ja todellinen jazzin kulttihahmo, mutta New Yorkin jazzyleisö näki hyvin erilaisen Jacon kuin minkälaisena hänet muulle maailmalle mediassa esiteltiin.

Pastorius soitti kadulla ja hengasi narkomaanien ja prostitoitujen kanssa. Jacon kerrotaan napanneen nuoren katusoittajan basson ja soittaneen niin kauan kunnes pieni patterikäyttöinen vahvistin oli mennyt rikki. Kun nuori muusikko oli kysynyt korvausta, Jaco oli todennyt arroganttiin tyyliinsä:

– Etkö tiedä kuka minä olen?

Kuin ihmeen kaupalla hänet saatiin nauhoittamaan opetusvideo, jossa hän näytti tekniikoitaan toisen legendaarisen basistin Jerry Jemmottin isännöimänä. Hänen legendaarinen bassonsa oli varastettu erään kadulla nukutun yön aikana, joten videolla hän soittaa lainasoittimella. Tallenteella näyttäytyy katseeltaan hieman epävarma, mutta kuitenkin taidokas soittaja. Sessio on ainutlaatuinen ja pakollista katsottavaa kaikille Jacon soitosta kiinnostuneille.

Guitar Player esitteli Jacon kannessaan, mikä sai Jacon luottamaan hetkeksi itseensä. Hän osti nipun lehtiä ja jakeli niitä tutuilleen, ikään kuin todisteeksi, että kaikki on hyvin. Tosiasiassa hän oli henkisesti riekaleina.

Jaco alkoi olla jo vaaraksi itselleen ja muille. Lopulta tieto hänen kriittisestä tilastaan kiiri sukulaisten korviin. Hänet vietiin hoitoon New Yorkin Bellevue-sairaalan psykiatriselle osastolle. Jaco Pastoriuksella diagnosoitiin kaksialainen mielialahäiriö, joka oli harvinaisen vaikealaatuinen. Maaniset ja depressiiviset jaksot vuorottelivat nopeasti ja menivät välillä päällekkäin niin, että hänen lääkitsemisensä oli vaikeaa.

SEITSEMÄN VIIKON HOITOJAKSON jälkeen Jaco Pastorius palasi Floridaan, jossa hän nukkui rannalla ja ystäviensä nurkissa. Hänellä ei ollut usein edes paitaa päällä, soittimesta tai bändistä puhumattakaan. Hänen oli vaikea hyväksyä sairauttaan, eikä hän pitänyt itsestään huolta. Alkoholin ja huumeiden käyttö pahensivat entisestään hänen psyykkisesti epävakaata tilaansa. Monelle Jaco oli person non grata. Hänestä oli tullut muutamassa vuodessa musiikkibisneksen portinvartijoiden piireissä lähes kirosana.

Syyskuun 11. päivä vuonna 1987 hän onnistui tunkeutumaan esiintymislavalle kesken Carlos Santanan esiintymisen. Vain muutamaa tuntia myöhemmin hän yritti päästä sisään tuttuun yökerhoon, mutta portieerit eivät päästäneet sekopäistä basistia sisään. Jaco ei tyytynyt kohteluunsa. Hän hakkasi ovia ja vaati päästä sisälle. Yökerhon ovimies otti yhteen Jacon kanssa ja pahoinpiteli hänet kohtalokkain seurauksin. Muusikko kaatui ja löi päänsä katukivetykseen. Jaco vietiin sairaalaan kallo haljenneena, ja hän vaipui koomaan. Vaikka moni sanoi välikohtauksen olleen onnettomuus, silminnäkijöiden mukaan hänen kasvonsa olivat muusina karatea harrastaneen portieerin lyöntien seurauksena. Hän kuoli sairaalassa kymmenen päivän päästä saamiinsa vammoihin.

MUISTOT OMASTA NUORUUDESTANI palasivat mieleen katsottuani dokumentin, sillä fanitin nuorena Jacoa monien muiden basistien tavoin. En välttämättä digannut kaikesta hänen musiikistaan, mutta ihailin hänen asennettaan. Jaco antoi uskoa perehtyä bassoon soittimena ja olla jotain muuta kuin pelkkä bändin taustahahmo.

Olen tosin miettinyt jälkikäteen oliko hänen esimerkistään minulle enemmän haittaa vai hyötyä. Samaa voi kysyä itseltään melkein jokainen häneen hurahtanut basisti. Jacon tielle lähteminen on vaikea reitti. Pastoriuksen virtuositeetti on sen verran omaa luokkaansa ettei häntä apinoiden pääse lähellekään sitä alkuvoimaa ja tunnetta mitä hänen soitostaan välittyy.

Suomalaisista Jacon tasolle yltää mielestäni vain Lauri Porra, jonka soitossa on ollut jo pitkään kuultavissa vaikutteita Pastoriukselta. Hän on löytänyt vuosien saatossa oman äänensä. Porran edellinen soololevy on sävellyksiltään, sovituksiltaan ja soitoltaan samassa kategoriassa kuin hänen esikuvansa äänitteet. Toivottavasti Porra jatkaa taiteellista kehittymistään ja säveltää meille lisää musiikkia. Hänellä on siihen Jean Sibeliuksen tyttärentyttären poikana kaikki edellytykset.

Moni nuori basistinalku sen sijaan on ajautunut vuosiksi harhateille Jacon taituruuden sokaisemana ja unohtanut mikä musiikissa on tärkeätä. Lankesin itsekin aikoinani tähän ansaan, mutta tajusin myöhemmin, että Jacon esimerkki tulisi ottaa vain inspiraationa. Luovuudelle ja tekniselle osaamiselle on toki aina kysyntää, mutta bassolla on olemassa paljon tärkeämpi tehtävä. Se antaa musiikkiin rytmillisen ja harmonisen perustan. Sooloilun pitäisi tulla aina kakkossijalla.

5.12.2015 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Brian Enon avulla itsensä elinvoimaisena pitävä entinen stoner-rokkari, toinen Custom Soundsin omistajista sekä Custom Boards -pedaalilautakonseptin kehittäjä.

TILAA BACKSTAGE-BLOGI SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

comments powered by Disqus