Euge Valovirta kyllästyi vuokravahvistimien ongelmiin ja mietti soundinsa uusiksi

Suburban Tribessä ja Godsplaguessa kannuksensa hankkinut kitaristi asuu nykyään ulkomailla. Vaikka hänellä on päivätyö kotimaisessa levy-yhtiö Spinefarmissa, ovat puolison työt vieneet miehen ensin Kööpenhaminaan ja sittemmin Riiaan. Helsingissä hän käy noin kerran kuukaudessa. Töiden lisäksi myös bändikuviot ovat nykyään pääosin ulkomailla.

Euge liittyi ruotsalaisen Shiningin kitaristiksi vuonna 2010 ja on siitä lähtien keikkaillut ympäri maailmaa bändin kanssa. Shiningin jäsenet asuvat neljässä eri maassa. Heillä ei ole vakituista treenikämppää, joten he kokoontuvat yleensä ennen kiertueen alkua ensimmäiselle keikkapaikalle treenaamaan keikkasettiänsä.

– Viime vuonna teimme Shiningin kanssa yhden kiertueen Jenkeissä ja yhden Euroopassa, joiden lisäksi meillä oli paljon festari- ja viikonloppukeikkoja, ja lisäksi pistäydyimme Venäjällä. Bändin jäsenten asuminen eri maissa ei ole enää sellainen ongelma, kuin mitä se olisi voinut olla joitain vuosia sitten. Biisientekovaiheessa tiedostot liikkuvat nopeasti ja kaikki treenaavat kotonaan osuutensa valmiiksi. Keikkailun haasteet laitteiston osalta ovatkin sitten asia erikseen, Euge kertoo.

KITARISTINA Euge edustaa rokkaavaa metallikitaristia. Hänen soitossaan on kuultavissa vaikutteita muun muassa Dimebag Darrelilta ja Zakk Wyldelta, mutta hänen ensimmäiset kitarasankarinsa ovat kuitenkin vielä perinteisempiä nimiä.

– Halusin aluksi oppia komppaamaan kuin James Hetfield, mutta kun kuulin Randy Rhoadsin soittoa, halusin oppia soittamaan sooloja. Kuuntelin ”Mr. Crowleyn” kitarasooloa lukemattomia kertoja, ja jopa äitini osasi sen ulkoa, Euge nauraa.

Moni on kuullut Eugen soittoa Dimebag Beyond Forever -projektin keikoilla. Kitaralegendan kuolema oli hänelle aikoinaan todellinen shokki.

– Dimebagin kuolema oli kova paikka, mutta se loi myös minuun ja moniin muihin energiaa. Joulukuun kahdeksantena päivänä vuonna 2004 minulle soitti ensiksi Godsplaguen laulaja Nico Hartonen, eikä kulunut kauaa, kun promoottori Tony Taleva oli langan päässä ja ehdotti tribuuttikonserttia VR:n makasiineille.

Tämä esiintyminen oli tunteikas ja sen verran huomiota herättävä, että miehet alkoivat saada kyselyitä myös muista Suomen kaupungeista. Lopulta keikkoja tehtiin kymmenen vuoden ajan, ja hevimuusikoista koostuva kollektiivi soitti Panteran legendaarisia kappaleita loppuunmyydyille klubeille ympäri maan. Jonkinlaisen sinetin projekti sai, kun menehtyneen kitaristin rumpaliveli lähetti Eugelle kotiin käsin kirjoitetun kirjeen.

EUGE VALOVIRRAN soittotekniikkaa on ihailtu ja arvostettu kitaristikollegoiden keskuudessa. Hän ei ole kuitenkaan täysin itseoppinut. Toinen taitava kitaristi, Petteri Hirvanen, on näytellyt suurta roolia Eugen elämässä. Hänen opeillaan nuoren kitaristin tekniikka kehittyi huimasti, ja Petteri onkin Eugen mukaan ainoa muusikko, jolta hän on ottanut tunteja.

– Kai hän näki, että minussa olisi potentiaalia, joten hän ehdotti, että laitamme yhdessä tekniikkani kuntoon. Ensimmäiseksi hän korjasi plektrakäden tekniikkani ja pyysi pitämään plekua kädessä päivät pitkät niin kauan, että siitä muodostui automaatio, Euge hymyilee.

– Petteri on erinomainen opettaja ja edelleen yksi kovimmista soittajista, joita tiedän. Hän myös tuotti ensimmäiset Godsplaguen levyt ja auttoi myöhemmin minua rakentamaan ensimmäisen kunnollisen pedaalilautani. Aika kokonaisvaltaista apua, mies pohtii.

KEIKOILLA KÄYTETTÄVÄ kitaralaitteisto on jalostunut ja vaihtunut vuosien varrella moneen otteeseen. 

Eugen ensimmäinen ”oikea” vahvistin oli Marshallin JCM800, joita miehellä on kaksi kappaletta. Ne ovat edelleen hänen suosikkivahvistimensa. Nämä yksilöt ovat tämän artikkelin kirjoittajallekin tuttuja, sillä ne olivat ja taitavat olla edelleenkin Backline Rentalilla säilytyksessä. Huolsin niitä Rentalin-vuosinani, ja kun Euge käytti niitä keikoillaan, hän yllättyi positiivisesti.

– Jengi tuli kyselemään, miten nupit on modattu, kun niissä on niin paljon gainia? Sanoin, etten tiedä, ne ovat Aroluoman modaamia, hän nauraa.

Nupit ovat joka tapauksessa erilaisia kun muut vastaan tulleet JCM 800:set. Uriah Heep halusi jopa ostaa ne Suomessa käydessään.

– Näihin aikoihin loin särösoundini Bossin Super Overdriven tai Ibanezin Tube Screamerin avulla ja tein puhtaan soundin kitaran volumepotikalla.

Vähitellen Euge alkoi kaipaamaan nopeampia vaihtoja soundien välillä ja siirtyi käyttämään ohjelmoitavaa Marshallin JMP-1-etuastetta. Hän käytti sitä keikoillaan pitkään, vaikka käytettävissä olisi ollut nuppejakin. Soundien vaihto ja ohjelmoitavuus painoivat kuitenkin vaakakupissa enemmän.

Seuraava askel oli legendaarinen Bognerin Fish-etuaste, joka asennettiin räkkiin JMP:n tilalle. Samassa yhteydessä Euge uusi koko pedaalilautansa ja siirtyi käyttämään G-Labin GSC3-kontrolleria, joka oli tuolloin yksi markkinoiden ainoista looppereista, jossa pedaalit aseteltiin jalkojen juureen. Sen avulla pystyi ohjaamaan myös etuasteen soundivaihtoja ja räkkiefektien soundivaihtoja.

Tähän pedaalilautaan Euge sai apua kitaraopettajaltaan Petteri Hirvaselta, joka teki hienoa työtä suunnitellessaan Eugelle futuristisen, ”Mad Max” -nimellä kulkeneen pedaalilaudan.

Kului muutama vuosi, ja Euge huomasi, etteivät räkkivehkeet olleetkaan häntä varten. Kitaristi halusi palata perinteisemmän putkivahvistimen pariin muttei halunnut uhrata pedaalilaudasta tehtäviä vahvistinkäskyjä ja efektien ohjausta.

Syntyi tarve hankkia releillä ohjattava nuppi, jota pystyisi kauko-ohjaamaan pedaalilaudasta käsin. Vahvistimeksi valikoitui Fryetten Sig:X-nuppi, jonka perusluonne oli marshallmainen.

– Halusin pois räkkimaalimasta, sillä olen pohjimmiltani ”spedumies”. Tykkään ruuvata soundeja suoraan, ilman valikkoja ja manuaaleja.

EUGEN JÄRJESTELMÄN uusiminen oli yksi ensimmäisiä projektejani Custom Soundsilla. Elettiin elokuuta 2012, jolloin olin aloittelemassa pedaalilautojen tekoa Kruununhaassa kypsyteltyäni ajatusta pitkään Backline Rentalin huoltomiehenä.

Asensin efektit Pedaltrainin kehikkoon ja suunnittelin vahvistimen kanavanvaihdon Voodoo Labin Control Switcherin avulla. Laite muuntaa G-Labin lähettämät MIDI-käskyt relekäskyiksi, joiden avulla vahvistin osaa vaihtaa kanavia.

Kuten Hirvasenkin suunnittelemassa laudassa, asensin pedaalit lautaan loopperin sisään ja lisäsin vahvistinohjausjohdon vahvistimelle menevään johtoviuhkaan.

LISÄÄNTYNEET KEIKAT toivat myös lisää huolia. Jos Euge ei pystynyt viemään omaa Fryetteään keikoille, hän pyysi edelleen vuokralle JCM800-vahvistimia, mutta niiden kunto oli vaihteleva. Pedaalilautaa ei kannattanut pitää mukana, koska vahvistinohjaus toimi vain Fryetten kanssa, joten Euge nappasi kaapistaan valikoiman irtopedaaleja mukaansa, mikä alkoi rassaamaan miestä.

– Tein tuolloin paljon keikkoja Rock & Roll Sensation -coverpumppumme kanssa. Meillä saattoi olla toista sataa keikkaa vuodessa, ja olosuhteet niillä vaihtelivat hurjasti. Keikkoja oli erilaisissa firmakisoissa ja laivoilla, joten irtopedaalien kanssa säätäminen kävi hermoille, Euge tuskailee.

Kun Euge sai pestin ruotsalaisen Shiningin riveissä, alkoivat ongelmat alituiseen vaihtuvien vahvistimien kanssa muodostua jo ylivoimaisiksi. Hän päätti rakentaa soundinsa täysin uudella tavalla. Hän ei halunnut olla riippuvainen vuokravahvistimista ja halusi myös eroon sotkuisista johdoista, sillä vaikka keikoilla oli joskus mukana teknikkoja, hän kasasi usein kamansa itse kovassa kiireessä.

– Minulla oli kaikenlaisia kotitekoisia virityksiä, kuten pleksilevystä kyhätty lauta, jonka päälle asetin pedaalit, hän muistelee.

Hänen tavoitteenaan oli suunnitella pedaalilauta, jolla hän saisi aikaan saman soundin riippumatta siitä, millä vahvistimella hän soittaa.

Euge alkoi harkita ensimmäistä kertaa elämässään särön tekemistä distortion-pedaaleilla. Yksi haasteista oli käytettävän vahvistimen headroom, sillä hän halusi olla täysin riippumaton putkivahvistimen etuastesäröstä.

– Vuokravahvistimien särökanavat olivat usein täysin loppuunajettuja. Marshallin puhdas kanava käyttää eri etuasteputkea, joten pohdin, että jos käyttäisin esimerkiksi JCM2000 DSL:n puhdasta kanavaa, voisin rakentaa soundini sen päälle. Tämä malli on yksi yleisimmistä vuokravahvistimista, joten sen pohjalta tuntui turvalliselta suunnitella uusi kevyempi järjestelmä. 

– Vaikka oma Fryette/loopperi-yhdistelmäni toimi moitteettomasti ja järjestelmää oli helppo käyttää, siitä ei ollut paljon apua, kun en pystynyt ottamaan sitä mukaani Keski-Eurooppaan festarikeikoille, sillä Shiningin keikat soitettiin 99-prosenttisesti vuokrabacklinella.

CUSTOM BOARDS suunnitteli ensimmäisen version Eugen uudesta laudasta lokakuussa 2014. Silloin säröpedaalina oli Bognerin Ecstasy Red.

– Kokeilin sitä hetken, mutta en tullut toimeen sen treblen kanssa. Sitä kun väänsi kello kymmeneen asti, ei tapahtunut mitään, mutta sen jälkeen se oli liian kirkas ja käyttökelvoton. Soundi oli sinällään hyvä, mutta sen trebleä olisi pitänyt modifioida, että olisin pystynyt käyttämään sitä.

Seuraavaksi Euge vaihtoi lautaansa uuden MXR EVH 5150 -pedaalin, jonka kanssa hän keikkaili puolisen vuotta.

– Se oli lopulta liian metallinen. Jos pitää todella high gain-soundista, se voi olla hyväkin, mutta olisin itse kaivannut vaikka erillistä kytkintä modernin ja vanhemman soundin välillä, hän kertaa.

Jenkkikiertueen aikana Euge poikkesi chicagolaiseen musiikkikauppaan ja näki siellä Friedmanin uuden BE-OD-säröpedaalin. Sen soundi oli niin luonnollinen, että ensimmäistä kertaa elämässään Euge ei pystynyt erottamaan sitä putkivahvistimen etuastesäröstä.

– Olin kokeillut Friedmanin BE-OD-vahvistinta, ja yllätyin todella positiivisesti, kun kokeilin samanmerkkistä pedaalia. Vaikka säröä oli paljon, se soundasi rokilta ja tuntui samalta kuin omat ”modatut” JCM800-vahvistimeni tai kotona odottanut Fryette, eli hot-rodatulta Marshallilta.

– Pari vuotta sitten olisin sanonut, että haluan ehdottomasti soittaa vahvistimen säröllä. Nykyiset pedaalit alkavat olla niin hyvin suunniteltuja, ettei eroa enää oikeastaan ole.

DAVE FRIEDMANIN suunnittelema BE-OD pohjautuu hänen kuuluisaan samannimiseen vahvistimeensa. Tämä amerikkalainen vahvistinguru on ollut modaamassa monien huippukitaristien Marshalleja ja tuntee laitteen komponentit kuin omat taskunsa.

Onkin luonnollista, että juuri hän onnistui pukemaan tuon halutun soundin pedaalimuotoon, vaikkei esimerkiksi Brian Wamplerin Pinnacle-pedaalia käy ohittaminen vertailussa. Jos Pinnacle on tunnusomaisen keskiäänivoittoinen ja tavoittelee EVH:n brown soundia, on Friedmanin BE-OD selkeästi high-gain-pedaali. Sen sisällä on onneksi trimmeri, jonka avulla soittaja pystyy säätämään gainin luonnetta kevyemmäksi. Tämä oli Eugelle todella tarpeellinen apu, sillä hänen kitaroissaan on EMG:n aktiivimikit.

– BE-OD:ta saa säädettyä overdriven suuntaan, mutta suhtaudun siihen selkeästi distortion-pedaalina. Overdrivena käytän nykyään MXR:n GT-OD-pedaalia. Sitä seuraa Friedman, jonka jälkeen ketjussa on Custom Audio Electronicsin boosteri, jota käytän soolovolumena. Se reagoi hienosti Friedmanin härskiin ylämiddleen, joka on ilkeä mutta kuitenkin hyvällä tavalla ”brown”.

Euge säätää soundinsa lentokeikoilla hieman poikkeuksellisella tavalla, ja pyydän häntä selventämään sitä yksityiskohtaisesti.

– Säädän ensiksi kaulamikillä hyvän puhtaan soundin JCM2000 DSL:n puhtaaseen kanavaan, eli säädän vahvistimen EQ:n sitä silmällä pitäen. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että vahvistimesta pitää lisätä trebleä. Tätä pitää sitten pystyä kompensoimaan säröpedaalilla, johon Friedman BE-OD soveltuu hienosti.

Seuraavaksi hieron balanssia särön ja puhtaan soundin välillä, kunnes olen tyytyväinen. Nykyiset pedaalini antavat paljon mahdollisuuksia gain-rakenteen hienosäätöön, ja pärjään niillä hienosti.

EUGE valmistelee tällä hetkellä Shiningin kanssa uutta levyä, jonka tuottaa kitaralegenda Andy LaRocque. Euge on tyytyväinen pestiinsä bändissä. Silti hänellä on vielä yksi toteutumaton haave, joka on monen muunkin kitaristin unelma.

– Olen tehnyt soololevyä omalla kustannuksellani. Se on jo äänitetty, mutta haluan hieman kartoittaa eri julkaisumahdollisuuksia ennen levyn miksausta.

Spinefarmin A&R:nä työskentelevä mies tietää, kuinka vaikeaa tämä voi olla.

– Itse en viitsi itseäni sainata, se olisi aika pahaa nepotismia, hän nauraa.

Levy sisältää Eugen mukaan kaikkea mahdollista Albert Lee -tyylisestä country-pikkauksesta tahtilajeilla leikittelevään ääriheviin. Musiikillinen punainen lanka on hänen mukaansa ”Eugen kitara”, mutta mikä mielenkiintoisinta, ei levyllä ole lainkaan päällekkäisäänitettyjä kitaroita.

– Koko levyllä soi vain yksi kitararaita kerrallaan, mikä oli todella vapauttavaa. Biisit soitettiin pitkälti livenä, ja jos ottoja tuli useampi, en soittanut koskaan toista kertaa samalla lailla.

Euge ei halunnut levylleen nimimiehiä, vaikka hän olisi niitä voinut kalastellakin asemallaan levy-yhtiössä.

– Halusin mukaan tuttuja muusikoita vuosien varrelta, esimerkiksi laulajat olivat olleet mielessä jo pitkään. Keskityin studiossa taltioimaan hyviä ottoja ja soittajien välistä interaktiota. Mielestäni tässä onnistuttiin hienosti juuri pitkäikäisten tuttavuuksien myötä.

– Kesti kauan päästä tähän pisteeseen, ja se on vaatinut paljon työtä. Olen tyytyväinen tekemisiini ja tulen musiikilla toimeen, vaikkei rahaa ole tullutkaan niin paljon kuin mulle luvattiin, hän nauraa katketakseen.

– Pääasia on, että soittaminen on edelleen mielestäni todella hauskaa ja palkitsevaa. Siitä en halua luopua koskaan.

1.3.2017 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on tuntenut Eugen pitkään ja huomaa fanittavansa hänen soittoaan edelleen.

LISÄÄ AIHEESTA:

comments powered by Disqus